Arvo Pärt, omisti sinfoniansa venäjän vankilassa olevalle liikemiehelle Hodorkovskille. Pärt vertaa venäjän oikeuslaitosta Pohjois-Koreaan, Iraniin ja johon tulee lisätä Suomi, sillä Suomessa on jatkuvasti ollut velkavankeudessa kansalaisia.
April 18th, 2009Kuka omistaisi sinfonian Suomen kansalle, joista noin 10 % on jatkuvasti oikeus inkvisition hampaissa, tavalla tai toisella. Lakeja säädetään kansan turvaksi , mutta kun virkamiehet oikeudessa eivät piittaa niistä niin mitä muuta hyötyä siitä on kuin LUMEDEMOKRATIA KULISSI, JOLLA ESITETÄÄN DEMOKRATIAA.
Suomen lumedemokratialla on pystytty hämäämään myös muita valtioita, Suomessa todistettavasti joutuu vankilaan vaikka ei ole tehnyt mitään lakienvastaista. Suomettumisen lumedemokratiaan kuuluu lehdistön vaientaminen, siten että ellette tottele niin… se tehoaa.
Suomen tutkinta epäilynä ollessa on samalla tuomio koska kansalainen menettää välittömästi luottokelpoisuutensa, omaisuus takavarikoidaan ja lehdistö alkaa rummuttaa, ylemmän tahon käskystä syyllisyyttä, siten jo ennakkoon tuomitaan syylliseksi, siihen mistä syytetään.
Ihmisoikeudet on näin tehokkaasti kumottu, ja kaikki artiklat. Eihän niitä tarvitse noudattaa kun on kysymyksessä rikollinen.
ASIAN KÄSITTELY ON OIKEUDESSA LUMEKÄSITTELYÄ SILLÄ ASIA ON PÄÄTETTY ETUKÄTEEN JUURI SITEN KUIN OIKEUS SEN ILMAISEE PÄÄTÖKSESSÄÄN.
SUOMESSA EI OLE OIKEUSLAITOSTA VAIN TUOMIOLAITOS KUTEN AIKOINAAN OLI JUMALALLINEN INKVISITIO 1500 LUVULLA, JONKA KYNSISTÄ EI JUURIKAAN SELVINNYT. TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU VUONNA 2009 SUOMESSA.
Emerituskeksijä
Suomelle on häpeäksi että valtion hallinnon ja erityisesti oikeushallinnon korkeat virkamiehet huijaavat kansalaisia ja rikkovat jatkuvasti Eduskunnan säätämiä lakeja.
April 18th, 2009Kaiken kukkuraksi oikeusasiamiehet ja oikeuskansleri eivät eväänsä liikauta vaikka on jo laajasti asia tiedossa juuri Ab Europositron Oy:n tapauksessa.Heidän kuuluisi jo omaehtoisesti tutkia asia mistä oikein on kysymys, mutta jos he kuuluvat myös hyväveli verkostoon niin on paras olla tutkimatta sillä muuten suurveli loosissa parahtaa.Hallitseeko suomea mafia tyylinen järjestö, se selittää miksi Suomen Demokratia on lumedemokratiaa.
Emerituskeksijä.
Suomen virkamies ja oikeushallinto toimii kuten PYRAMIDIYHTIÖ, kuluilla ei ole väliä miten korkeaksi ne nousevat, sillä kansalaiset maksavat kaiken tai otetaan velkaa kansalaisten piikkiin.
April 17th, 2009Mutta yleensä he eivät tee mitään hyödyllistä, kuitenkin me elätämme nämä kyyt povellamme. Kun heitä olisi vain 20 % nykyisistä niin kerkiäisivät tekemään kaikki tärkeät asiat, ja silloin voisimme arvostaa heitä.
Emerituskeksijä.
Jäsentiedoite; EOK:n 6. kunniajäsen on hovioikeuden emeritus presidentti Erkki Rintala
April 17th, 2009Merkittävästä oikeusturvatyöstä arvostettu Vaasan hovioikeuden emeritus presidentti Erkki Rintala vastaanotti EOK:n kunniajäsenyyden. Rintalan tunnetuimpia kriittisiä toteamuksia suomalaisten oikeusturvasta on se, että Suomi on oikeusvaltioiden takarivissä.
Lisää aiheesta osoitteessa http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=210&Itemid=50
Emerituskeksijä; jäsen no.11471
Sähköauton tarve on nyt huutava, siksi siirrämme Ab Europositron Oy:n ja rekisteröimme kotipaikaksi todennäköisesti Ruotsin, koska meillä ei ole aikaa odottaa Hovioikeuden päätöksiä. Siten voimme loppukehittää Alumiini akkuprototyypin mahdollisimman pian.
April 17th, 2009Siksi ylläpidämme antioikeudet, jolla saamme puuttuvan rahoituksen kuntoon ja kansainväliset rahoittajat voivat vakuuttua että prototyyppi ohjelma alkaa mahdollisimman pian.
Näin voimme saada alumiini akkuprototyyppilaitteen tuotantokuntoon n. kahdessa- kolmessa vuodessa. Tämä siirto saadaan toteutettua ilmeisesti syksyllä 2009.
Emerituskeksijä.