Helsingin käräjäoikeuden tuomari Maritta Pakarinen epäilee että hänen kunniaansa on loukattu, sitä ei ole tapahtunut yksityishenkilönä. Kaikki kritiikki on kirjoitettu tuomarista käräjäoikeuden viranhaltijana, ja oikeuteni on kritisoida tapahtumia.
May 12th, 2009Blogi kirjoitukset on kaikki tarkoitettu Europositron Oy:n osakkaille eikä juurikaan muut käy blogisivulla, joten en katso että asiassa voisi olla jotain laukkaavaa tavallaan asiat selitetään osakkaille keksijän näkökulmasta, jotta osakkaat saavat oikeata tietoa eikä vääristeltyä. Koska asia ei ole saanut lainvoimaa on kyseessä vain spekulointia asian tiimoilta.
Emerituskeksijä.
Akkukeksijä Rainer Partasen; kaikkien aikojen laajin oikeusviranomaisten yhdessä tekemä syyllistäminen ja sen seurauksena tuomittiin keksijä. Ilman näyttöä törkeästä petoksesta. Lukuisista tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä mukana olleista viranomaisista,
May 12th, 2009on tehty kantelu ja tutkintapyyntö. Eduskunnan oikeusasiamiehelle epäillyistä virkamiesrikoksista.
Emerituskeksijä.
Tue keksijää taistelussa ihmisoikeuksien puolesta ja osta hänen kirjoittama ja avustama. KEKSIJÄN "LUOMISKERTOMUS", joka kertoo 30 vuoden keksijän taipaleesta ja päätyen käräjäoikeuteen siellä voitto yhtiölle, edelleen keksijänä hovioikeuteen,
May 12th, 2009JATKAEN KEKSINNÖN AL-AKKULAITTEEN TOTEUTTAMISTA.
KEKSIJÄN “LUOMISKERTOMUKSEN” HINTA 30:- EUROA JONKA VOI MAKSAA KEKSIJÄN TILILLE: 122035-93543, POSTITUSTIETOINEEN JONKA JÄLKEEN LÄHETÄN 122 SIVUISEN KERTOMUKSEN. TAI TILAA POSTIENNAKOLLA KERTOMUS ; contact@europositron.com
KEKSIJÄ LAITTAA SISÄKANTEEN OMISTUSKIRJOITUKSEN ALLEKIRJOITUKSELLA JOS HALUAT.
LUOMISKERTOMUS ON MYÖS OPPIKIRJA NUORILLE KEKSIJÖILLE MITÄ KAIKKEA VOI KOHDATA KEKSIJÄN TAIPALEELLA, ILMAN ETTÄ ITSE OLISI SYYLLISTYNYT MIHINKÄÄN LAINVASTAISEEN.
KAIKKI TAITEILIJAT JA HUMANISTIT TUKEKAA KEKSIJÄÄ VOITTOON ASTI. AB EUROPOSITRON OY:N 250 OSAKASTA TUKEE KEKSIJÄÄ.
Emerituskeksijä; Rainer Partanen
Oikeusministeri Tuija Brax; Kansalaisena vaadin että parannetaan päätöksin heti, ihmisoikeuksia Suomessa.
May 10th, 2009EOK on tutkimustensa ja havaintojensa perusteella tehnyt Suomen ihmisoikeustilanteesta seuraavia johtopäätöksiä:
1. On olemassa näyttöä siitä, että kansalliset tuomioistuimet avoimesti ja vapaasti vastustavat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä ja jättävät huomiotta ihmisoikeuslainsäädännön päätöksenteossaan.
2. Euroopan Ihmisoikeuslainsäädännön artikla 13 on erityisesti huomioinut viranomaisten tavan suojella toisiaan, väärinkäytökset ja tietojen vääristelyn. Näihin liittyvä riski on toteutunut Suomessa ja siihen pitäisi puuttua mahdollisimman pikaisesti.
3. On olemassa näyttöä siitä, että ihmisoikeuslainsäädäntö ei koske päätöksentekoa oikeusistuimissa ja tietyissä viranomaisissa.
4. EOK:n tietojen mukaan ihmisoikeudet ovat vain näennäisoikeuksia sellaisissa oikeustapauksissa, joissa epäilyn kohteena on viranomainen.
5. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeustapaukset ovat osoittaneet, että ihmisoikeuksia ei voida taata, mikäli kielletään mahdollisuus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tuomioistuimien toiminta Suomessa on osoittanut, ettei ihmisoikeuksia voida taata kaikissa olosuhteissa.
6. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita langettavia tuomioita Suomen valtiolle lasten oikeuksien noudattamatta jättämisestä.
7. Sananvapaus tarkoittaa myös oikeutta saada ja antaa tietoa. Myös Euroopan komissio ja Eduskunnan oikeusasiamies ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomen kunnallisen viranomaisen päätöksenteko ei täytä 95/46/EY direktiivin edellytyksiä em. oikeuksien toteuttamiseksi.
8. Suomen valtion Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta pitkistä oikeudenkäynneistä saatujen langettavien tuomioiden määrä on kasvanut viime vuosina.
9. EOK:n mielestä ihmisoikeusloukkaukset Suomessa eivät rajoitu ainoastaan yksittäisiin kansalaisiin. Samoja loukkauksia on havaittu useiden pankkien asiakkaiden kohdalla, joiden ihmisoikeuksia loukattiin Suomen pankkikriisin yhteydessä 1990-luvulla tavoilla, joiden syitä ja seurauksia ei ole vieläkään kunnolla tutkittu. Pankkien omistajat ja osakkaat pelastettiin Suomen valtion toimesta, mutta asiakkaat saivat maksaa kovan hinnan eri muodoissa.
10. EOK:n tietojen mukaan viimeaikainen kehitys Suomessa on johtanut siihen, ettei yksittäisillä kansalaisilla ole mahdollisuutta puolustaa tasapuolisesti oikeuksiaan erityisesti tilanteissa, joissa vastapuolena on vahvan taloudellisen- tai valta-aseman omaava taho.
(Sanomat24, EOK-viestintä)
Emerituskeksijä.
Jokainen sijoittaja, jota valtion oikeushallinto huiputti vaatimaan korvauksia Europositron Oy:n osakkeista, joutuvat ulos yhtiöstä. Haluaisivat valtiolta korvauksia kun huomaavat että Europositron Oy menestyy eikä sen osakkaita ole mitenkään petetty.
May 9th, 2009TOSIN KORVAUKSET VOI VIELÄ PERUA ULOSOTTOVIRASTOSTA !.
AIKAA VOI KULUA, MUTTA TÄSTÄ VOI TULLA VALTIOLLE SATOJEN MILJOONIEN KORVAUS VELVOITE, MONELLE TAHOLLE VUOSIEN
YRITYSTOIMINNAN VIIVYTTÄMISESTÄ JA TUHOAMIS YRITYKSESTÄ
Emerituskeksijä.