Katja Boxberg ja Taneli Heikka: Lumedemokratia on hyvä avaus, demokratian palauttamiseksi Suomeen. Vain laaja keskustelu Suomettumisesta voi parantaa maan, konsensus on kitkettävä juurineen pois ja palautettava poliittinen vastuu maahan.
May 17th, 2009Kansanedustajat on ollut loisia vuosikymmenet, virkamiehet on anastanut heidän vallan. Virkamiehet eivät myöskään noudata Eduskunnan säätämiä lakeja, joten on olemassa joukko Valtion virkamiehiä joille lait eivät merkitse mitään.
Se merkitsee että hallintodiktatuuri on jokapäiväistä riesaa kansalaisille. Myös järjetön varojen käyttö perustuu diktatuuriin kukaan ei ole Suomessa vastuussa järjettömästä hallinnon tuhlailusta jonka kansa maksaa ja joutuu itse leipäjonoihin sen johdosta.
Se mikä kertoo diktatuurista on että Suomen oikeuslaitos ei noudata laisinkaan EU:n Ihmisoikeuslakeja. Myöskin perusoikeuksia loukataan jatkuvasti oikeushallinnon toimesta.
Lumedemokratia kertoo hyvin selkeästi siitä että Suomi kuuluu euroopan viimeisiin kommunisti valtioihin ja lait on potemkinin kulisseja joita hallinnon ei tarvitse noudattaa kuten Venäjällä.
Suomi on perinteinen diktatuuri, ensin Ruotsin kuningasvallan alaisena 600 vuotta sitten Venäjän tsaarin alaisena runsas 100 vuotta.
Ainostaan lyhyen ajan 1920-1939 Suomi opetteli demokratian alkeita, siksi me emme ymmärrä demokratian suurta merkitystä luovuuden edistäjänä ja rikastuttavan henkisen ja aineellisen kehityksen takaajana.
Maailmalla jatkuvasti kehitetään uusia talousoppeja jotka takaisivat vapaan kehityksen ja luomisvoiman säilymisen.
Kirjanoppineisuus ei takaa mitään jos ei ole luomisvoimaa. Kirjanoppineisuus yleensä on jämähtänyt paikoilleen eikä synnytä uutta. Vain vapaa luomisvoima synnyttää uutta kaikille aloille.
Opetuksessa pitäisi säilyttää kolme tasoa perustaso jonka kaikki suorittavat, keskitaso ja ylempitaso on vapaaehtoista. Nämä tasot eivät takaa mitään luomisvoimaa jos ei ole vapautta empiiriseen toimintaan.
EU:n Ihmisoikeuksien toteuttaminen voi taata luomisvoiman ja uuden kehityksen.
Vain aineen ja hengen vapaus takaa uuden luomisen.
Siksi tulee taata kaikille perus toimeentulo ilman poikkeuksia, sitä voisi nimittää perustuloksi joka tänään olisi 1000 €/kk joka edellyttäisi ammatin nimittämistä itselleen kuten , taiteilija, toimihenkilö, trukkikuski, rak.Ins tai jokin muu.
Kun sinulla on työ et saa perustuloa vaan palkan työsuhteesta. Asiaa ei tarvitse valvoa kuin pienellä tarkastaja joukolla pistokokein. Sanktio on niin moninkertainen kuukausi tuloon jos nostat perustuloa ja palkkaa samanaikaisesti että se ei houkuttele.
Asiat toimivat yhdeltä luukulta tai netistä eikä siihen tarvita jättivirkamieskuntaa.
Kansanedustajajoukko vähennetään 50 edustajaksi Suomessa + Eu edustajat.
Virkamieskunnasta hävitetään 75 % ja he pääsevät luovien joukkoon.
On hämmästyttävää että Suomi ei hyödynnä nettiä, vaikka joka instanssissa on tietokoneet. Kaikki toiminta tehdään eri tahoilla moneen kertaan joka on purettava.
Miksi vatvoa että kaupungit yhdistyvät kun ei voi käyttää pakkoa ja sitä ei tarvita kun kilpailu kyllä yhdistää tai jäätte junasta joka lähti jo. Vain Suomessa voi kuhnailla kehityksen kanssa, mutta se kostautuu elintason laskuna ihan lähitulevaisuudessa jos ei aleta toimiin heti.
Suomen orja kansalaisilla on ideoita vaikka muille jakaa kunhan irroitetaan kahleet joita se on kantanut aina. Kansalainen kirmaa luomisvimmassa kuin vasikka kevätlaitumelle, saatte nähdä jos elätte sen ajan.
Emerituskeksijä.
Kaikista valtion virkamiehistä tehdään rikostutkimus jotka on osallisia keksijän syyllistämisessä. Tuomarin tuomio selostus ei sisältänyt sellaista että olisi ollut kiistaton näyttö rikoksesta, vaan kertoi mielipiteestä.
May 17th, 2009Emerituskeksijä.
Oikeusasiantuntija: Syyttömälle akkukeksijälle tuomio, siksi että valtio välttyy maksamasta miljoona korvauksia. Kaikki syyllistäjä todistajat olivat valtion virkamiehiä, VTT, TKK, Tutkinnanjohtaja, Syyttäjä ja kaksi Tuomaria.
May 17th, 2009Emerituskeksijä.