Tiedoksi kaikille Europositron Oy:n osakkaalle; kun alumiiniakku ja sähköauto on saatu Suomessa teolliseen tuotantoon arviolta 5 vuoden sisällä. Keksijä keskittyy kehittämään, kehittämänsä sähkömagneettiskemiallisen fuusioreaktorin ja toteuttamaan sen.

January 19th, 2010

Akku ja sähköauto projekti synnyttää alihankkijoineen vähintään 50 000 työpaikkaa Suomeen jotka voivat toimia turvatusti 20 vuotta patenttien suojassa. Oletko sinä mukana toteuttamassa sitä

Tämän jälkeen keksijä kehittää ja toteuttaa kehityksen alla olleen sähkömagneettiskemiallisen fuusioreaktorin joka voi valmistua n. 5-10 vuoden sisällä jonka markkinat on niin suuret että on turha edes tehdä arviota tässä vaiheessa siitä, osakkaita kehotetaan pysymään mukana kehityksessä niin on mahdollista saada mukavat tulot jo tehdylle sijoitukselleen.

Toiset asettavat esteitä kehitykselle ja tosi keksijät ovat kuin estejuoksijoita ja eivät anna esteiden hidastaa toimintaansa. Tämäkin aika joka on ollut jarrutusta poliisin, syyttäjän ja käräjäoikeuden toimesta, on käytetty hyödyksi kehitystoiminnassa viimeiset 8 vuotta.

Vaikka ei ole aikaisemmin asiasta hiiskuttu minnekään sillä se mikä on salaista on myös työrauhan alaista toimintaa, emme ole pitäneet tarpeellisena metelin pitämistä asiasta. Nyt on oiva aika kertoa siitä osakkaille, kun malline valmistuu oikeudenkäyntiin mennessä.

Keksijältä ei lopu kehitystyö, mutta viranomaiset joutuvat vielä katkerasti nielemään häpeänsä kun on kohdeltu osakkaita samoin kuin keksijää syyllistävästi, aiheettomasti ja ilman minkäänlaista näyttöä rikoksista. Katkera kalkki on viranomaisten nieltävä ja laitettava tuoreet ja rehdit virkamiehet hoitamaan maan asioita, sekä poistettava nämä henkisesti patoloogisesti sairaat yksilöt hallinnosta.

Maa toipuu kun pidetään myönteinen vire yllä me nujerramme nämä syyllistäjät ja luomme myönteisen tulevaisuuden trendin koko maahan sillä rakkaus ja myönteisyys Eurooppaa ja muita kohtaan on tulevaisuuden kestävää kehitystä, sekä uudistumme jatkuvasti ihan omatoimisesti ja rakastamme ihmisarvon toteuttamista, Suomesta tulee Euroopan humanistisin valtio kun teemme työtä sen eteen ja miksemme tekisi kun sen saa lapsemme ja lasten lapset sekä Suomeen tulleet siirtolaiset joilla on oikeus tuntea myös Suomen itselleen turvalliseksi uudeksi kotimaaksi.

Emerituskeksijä.

Todellinen kaikkien Suomalaisten kansalaisten yksilönvapaus ja ihmisoikeuksien kunnioitus on tavoitteena seuraavien vuosien aikana kun hallinto opetetaan länsimaisille tavoille ja ihmisten kunnioitamiseen jonka seurauksena olemme oikeusvaltio.

January 19th, 2010

Keksijän ja yhtiön johdon toiminta on erityisen energistä ja aikaansaavaa.
Tämä on ollutkin sijoittajaryhmän-blogitekstien tarkoitus…katsoa asioita kokonaisuuksista käsin ja vaikuttaa kestävämpään kehitykseen ja parempaan tulevaisuuteen.
Allekirjoitamme kaiken kirjoittamasi ja olemme keksijän ja yhtiön tukena jatkossakin.

Julkisen-vallan käyttäjille on laajasti sattunut vahinko, joka oli hyvin selostettu keksijän kirjelmässä.
Väärin tekemisen kertautuvat vaikutukset tulevat ilmi perus-ja ihmisoikeukslakien rikkomuksena…kysymyksessä on jonkinlainen paniikin omainen ketjureaktio..asian voisi ilmaista myös viranomaisten: poliisin esitutkinnan,syyttäjän ja tuomarien ammattitaidottomuutena.

Mistä ammattitaidottomuus johtuu?

Suvianna Hakalehto-Wainio kirjassa Valta ja Vahinko
pureudutaan julkisen vallan lainrikkomuksiin perus-ja ihmisoikeuslakienkin osalta:
Aikaisemmin viranomaiset vain kohauttivat hartioitaan tai viittasivat kintaalla, kun EIT:ltä tuli langettavia tuomioita Suomen perus-ja ihmisoikeuksien loukkaamisista.
Kirja tuo hyvin esiin Suomen surkean tilanteen lakien noudattamisessa…tilanne on yleisesti kestämätön ja kestävää kehitystä ja kansalaisten omatahtoista luovuutta rajoittavaa..jopa sitä estävää!

Kirjassa käsitteet on esitetty aivan uudella tapaa ja niitä on katsottu Eurooppalaiselta näkökannalta: kokonaisuuksita käsin ja lukuisia ennakkotapauksia hyödyntäen. Kirjan taustavaikuttajat ovat myös arvovaltaisia ja uusia kyseenalaistajia.

1.SYYTTÖMYYSOLETTAMAA ON RIKOTTU
Viranomaisten asioiden sanoittaminen on siis yksi suurimmista ammattitaidottomuuden aiheuttajista…asian voisi ilmaista myös laiskuutena kehittää itseään Eurooppalaiseen suuntaan ja “kasvattaa itseään kurinalaisesti parempaan ja ihmisarvoisempaan asenteeseen".
Viranomaisilta puuttuu tulevaisuusmyönteisyys:

2.KEHITYSTYÖN LOPPUTULOKSET KIELLETÄÄN SUOMESSA
Oikeus-saleissa ennakkotapauksia käsittelevä henkilökunta ei käsitä oikein tulevaisuus-asioita.
Ehdotankin Liisa Välikankaan kutsumista oikeuteen “kouluttamaan oikeaa asennetta".
Moni ei tiedä mitä käsitteet Innovaatio ja luovuus tarkoittavat….asia tarkoittaa, että oikeus ei voi päättää:keksinnön toteuttamiskelpoisuudesta tai kehitys- ja keksintöyhtiön työn laadukkuudesta. VTT:llä ei voi olla Suomessa oikeassa-olemisen monopolia–vaikka syyttäjä näin asian esittääkin.

Patentointitekniikka-ja taktiikka tuntuu olevan myös täysin tuntematon alue syyttäjällä ja tuomaritason-henkilöillä..vaikka se kuuluu olennaiselta osin läpimurtokeksinnön lopullisen patentoinnin alkuvalmisteluihin ja kaupallistamisvaiheen esityöhön.

Tiivistäen voisi sanoa, että tarvitaan ulkomaalaista näkökulmaa ja oikeuden uutta uudistumisasennetta ja halukkuutta muuttaa koko oikeuslaitoksen toiminta kansalaisten luovaa toimintaa tukevaan suuntaan.

Hovioikeus tunnetaan “korjaamona"-koska ennakkotapaukset kyseenalaistavat olemassa olevaa lainkäsitettä…lakeja pitää muuttaa tämän seurauksena:
Tavoitteena on 100 vuoden itsenäisyyden jälkeen:

1.Todellinen yksilönvapaus(viisaat henkilöt)
2.Todellinen vapaus päättää omista raha-asioistaan ja riskisijoituksistaan.(ideat)
3.Todellinen sopiva toimintaympäristö kestävälle kehitykselle toteutuu länsimaistamalla lainsäädäntöä!

Muutosterveisin: Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä

Ilkka Laakso

Perus- ja ihmisoikeuksille on näihin päiviin saakka viitattu lähinnä kintaalla. Suomen oikeushallinnon, poliisien, ulosottovoutien, syyttäjien ja oikeuden tuomarien toimesta.

January 14th, 2010

Emerituskeksijä.

Yleinen mielipide on heräämässä että valtion viranomaiset eivät tee riittävästi ennakkosuunnitelua, jotta maamme tulevaisuus olisi edes jonkinverran varmistettu, ajelehdimme kuin ajopuut edelleenkin milloin voimme sanoa että itse ohjaamme asiat tulevaan.

January 12th, 2010

Ainekset yleiseen-mielipiteeseen alkavat olemaan koossa. Muutostarve alkaa olemaan käsin kosketeltavissa.
Valtiovallan yleinen asenne pitää saada vastuullisemmaksi: tämä tarkoittaa ajatustyön lisäämistä ja enemmän etukäteen tekemistä.
Säästöt kriisien ennaltaehkäisyistä olisi miljardiluokkaa.
Maallikon on vaikeaa ymmärtää tätä nykyistä ajautumispolitiikkaa…kaikki muutokset pitää tehdä vasta suurien kriisien jälkeen!
Aivan kuin ihmisten hätä ja kärsimykset eivät maksaisi mitään…kyllä poliitiikkojen pitäisi alkaa rakentamaan hyvinvointivaltiota eikä pitää yllä vanhaa pahoinvointiyhteiskuntaa–vihaksi muuttunutta pahoinvointia alkaa olemaan jo liikaa ja muutakin väärin tekemisten kertautuvia vaikutuksia.

Rauhanomainen ongelmienratkaisutapa on sivistyneen valtion tunnusmerkki…tämä perustuu aloitekykyisiin kansalaisiin ja rehellisen palautteen antamiseen.

Yleistä keskustelukulttuuria pitää laajentaa.
Mielipiteiden esiintuontia pitää laajentaa koko kansaa koskevaksi…nykyään vain “paperipätevät"-tuovat julki ajatuksiaan mediassa.
Lisäksi muutamat “ammattitoimittajat” esim. Hesarissa
tuovat kirjoituksiaan liian yksipuolisesti julkisuuteen. Pitää aina muistaa, että julkaisu on vain “toimittajan-näkemys asioista"-ja edustaa vain jonkinlaista väittämää.
Toimittajien pitäisikin olla enemmän kiinnostuneita
valtakunnan isommista ongelmista ja kokonaisuuksista.

Tulevaisuusmyönteisempää ja vastuullisempaa kirjoittamista tai muutakin vaikuttamista toivotaan yleiseksi asenteeksi ja uuden keskustelukulttuurin perustaksi.

Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä

Ilkka Laakso

MIKSI VALTIO EI HYVÄKSY UUDEN "NOKIAN" SYNTYMISTÄ, VAAN HALUAA TUHOTA JA ESTÄÄ TÄYSIN VÄÄRÄLLÄ OIKEUDENKÄYNNILLÄ TÄMÄN HUIKEAN UUSINNOVAATION TOTEUTUMISEN.

January 11th, 2010

Nyt voisi akkujärjestelmän toteuttaa kahdessa vuodessa ja valtio voisi sijoittaa 4,5 milj. Euroa tai lopettaa riitelyn ja antaa toisten sijoittaa kyseisen summan.

Silloin akkujärjestelmä syntyisi ja voisimme ottaa käyttöön myös uuden magneetti moottorin sähköautotuotantoomme tämä takaa suuret voitot ja kasvu kehityksen seuraavaksi 20 vuodeksi.

Tämä uusi ”NOKIA” olisi paljon suurempi kuin vanha nokia 10 vuoden kuluttua ja toisi puolet vientituloistamme omien alihankkija tulojen mukana, alihankinta yrityksiä syntyisi myös suuri joukko.

Voisimme kasvattaa uudenkaupungin sähköautotehtaan kapasiteettia jättiläismäiseksi, kaikille Suomalaisille keksijöille olisi tarvetta kun kehitettäisiin uusia keksintöjä sähköautoprojekteihin. Akkutehdas tuottaisi vientiin 10-20-50 milj akkua vuodessa.

Samanaikaisesti valtio saneeraisi henkilökuntansa ja tekisi tietokoneyhteiskunnan hallinnon tehokkaaksi, silloin ei tarvitse tinkiä hyvinvointi yhteiskunnan sosiaalipalveluista ja kaikki pääsee mukaan vaurauden tuomaan hyvinvointiin.

Valtio ei saa olla este luovuudelle sen tulee tukea luovuutta kaikin tavoin , myös riskin otolla jota se ei ole aikaisemmin tehnyt. Ei vauraus tule itsestään menneet sukupolvet on tehneet sen selkänahallaan.

Nyt on aika luoda se henkisillä ominaisuuksilla, tässä on keksijöillä oma vuosisatansa.
Vaikka keksijöiden oivalluksilla parhaat tuotot on syntynyt tähänkin asti, niin heitä ei ole esim. Suomessa arvostettu vaan lähinnä riistetty.

Nyt on aika antaa oikea arvostus keksijöille heitä on Suomessa arviolta 3-5000 jotka takaisivat tulevien vuosien vaurauden jos heille annettaisiin se tuki jonka ovat ansainneet, niin rahoituksessa kuin verotuksessa.

Tehkäämme päätös että keksijöitä ei enää ”sorsita” aiheettomasti vaan tuetaan heitä.

Emerituskeksijä; Rainer Partanen