Archives for: "February 2014"

Syyttäjälaitoksen ja Oikeuslaitoksen uskottavuuden takia on tutkittava asia ja sitten tuomittava korkeat virkamiehet. Suomen hallinnon korkeat virkamiehet kuvittelivat että harhauttamalla lehdistö, tuhoamalla uusmerkintä annit, sekä salaisella muistiolla

February 23rd, 2014

Suomi on valtion virkamiesten rahantekokone ei ole väliä menestyksestä kun voi verottaa ja varastaa vapaasti koska virkamiehillä on syytesuoja yhtään todellista hallinnon rikollista ja korruption tekijää ei voi haastaa oikeuteen koska toiset virkamiehet

February 17th, 2014

Suomen Ihmisoikeudet on rempallaan vaikka sopimus on allekirjoitettu 24 vuotta sitten, Suomessa ei ole ihmisoikeuksia on vain rakennettu"Potemkinin kulissi" Oikeuslaitoksen ja hallinnon julkisuuskuvaksi

February 17th, 2014

Akkukeksijä rajaa haasteista ja rikossyytteistä pois: Syyttäjän ja tuomarit sekä Kauppalehden ja Helsingin Sanomat. Koska rikoksesta epäillyt valtion päällikkövirkamiehet ja johtajat harhauttivat, salaisella muistiolla ja virkamies henkilökohtaisella

February 17th, 2014

Tiedotus Ab Europositron Oy:n osakkeenomistajille; meneillään oleva rikostutkinta ja todisteiden kerääminen tulevaa rikosoikeudenkäyntiä varten jossa tulee olemaan syytettynä johtavassa asemassa olevat valtion virkamiehet ja muutamat yksityiset avustajat

February 13th, 2014

Presidentti Sauli Niinistö tarttui tärkeään seikkaan, hallituksen tulee päättää vain sellaisista asioista joita se voi vallassa ollessaan toteuttaa. Uusi hallitus tekee omat päätökset hallintoasioissa. Turha EU:n on rutista jos Sweitsin kansa tekee omat

February 11th, 2014

Suomi ei arvostele riittävästi venäjän ihmisoikeusrikoksista viimeisin esimerkki Sotsi, miksi ei ?, siksi kun itse rikkoo jatkuvasti ihmisoikeuksia, virkamiesrikollisuus kukoistaa samoin kuin venäjällä. Suomen hallinto on rikollisten virkamiesten vankina,

February 11th, 2014

Suomen hallinto on osaksi rikollista ja toiseksi täysin pihalla maailman mutoksesta: Suomalaiset jäävät jatkuvasti jälkeen kaikesta kehityksestä hirvittävällä lupa byrokratialla, Suomalaiset eivät saa tehdä mitään uusia asioita ilman että pitkän aikaa

February 5th, 2014

Ilkka Remeksen kirja omertan liitto on hyvä kuvaus rikollisuudesta EU:ssa: kun olet lukenut myös liitteet niin saat pienen kuvan siitä rikollisuudesta joka tapahtuu joka päivä EU:ssa. Tämä rikollisuus tapahtuu myös Suomen hallinnossa joka päivä,

February 2nd, 2014

Tiedotus Ab Europositron Oy:n osakkeenomistajille; meneillään oleva rikostutkinta ja todisteiden kerääminen tulevaa rikosoikeudenkäyntiä varten jossa tulee olemaan syytettynä johtavassa asemassa olevat valtion virkamiehet ja muutamat yksityiset avustajat

February 1st, 2014

Virkamiesrikos pommi on tulossa, Poliisiministeri Päivi Räsänen on aika toimia: Tehtiin yksityinen tutkimus, koska poliisi kieltäytyi tekemästä pyydettyä rikostutkimusta joka kohdistui osaan valtion päällikkövirkamiehistä, jotka pyrkivät varastamaan,

February 1st, 2014

Erilaista lainattua : Mauno Koivisto KGB:n koira Capaka ei mikään mies vaan ajopuu ja miehittäjä-Ryssän kätyri Hourulauutisia KGB-Suomesta: Olen tyhmä ja seniili ex-presidentti Mauno Koivisto Suomen Turusta. Asioista en mitään tiedä, mutta vääristely

February 1st, 2014

Oikeusvaltion haaksirikko, Koiviston konklaavi loukkasi yksilön perusoikeuksia Presidentti Mauno Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan.

February 1st, 2014