Asiasta valitettu hovioikeuteen.
Alla oleva selvitys on tapahtumista R 08/6540 epäillyn rikoksen aikaisiin tapahtumiin, jolla törkeästi syyllistettiin etukäteen keksijä Rainer Partanen ja Europositron yhtiö koko Suomen kansan sekä etenkin kaikkien Europositron yhtiön osakkaiden silmissä ja mielessä julkisuuteen annetulla lausunnolla, että Europositron yhtiön johtajana en olisi tehnyt antiesitettä. Julkistus levisi internetin välityksellä kansainväliseksi, joka johti myöhemmin myös uutiseen tuomitusta uhkasakosta, sekä rikostutkintaan törkeästä petoksesta ja siitä tuomio.
Kantelu ja tutkimusvaatimus, koska epäilen ja katson, että Rahoitustarkastuksen (Rata) henkilökunta mm. markkinavalvoja Paula Kirppu, toimistopäällikkö Jarmo Parkkonen, apulaisjohtaja Kaiju Kallio , päälakimies Markku Lounatvuori, pääjohtaja Karlo Jännäri sekä ajanjakson loppupuolella markkinavalvoja Sari Helminen ovat vuosina 2002 – 2007 ja myöhemminkin toimineet valtion virkamiehinä rikollisesti sekä esitän että epäilen seuraavaa rikollista toimintaa tapahtuneeksi.
Ratan henkilökunta on yksissä tuumin pyrkinyt törkeästi tuhoamaan Rainer Partasen, Europositron yhtiön ja sen osakeannit kaikkina antivuosina ja lisäksi lausunnoilla lehdistölle sekä oikeudelle asiassa R 08/6540
Sekä törkeästi syyllistäneet Rainer Partasen täysin aiheettomasti, koska Europositron yhtiöllä ei koskaan ole ollut voimassa olleen lain mukaista velvoitetta virallisen antiesitteen tekoon.
Ensimmäinen antipäätös tehtiin 03.12.2001 ja kestoksi vuoden 2004 loppuun, silloisten lakien mukaan jotka oli voimassa koko annin ajan, eikä ollut antiesite velvoitetta. Toinen anti päätettiin 12.02.2005 ja toteutettiin vuoden 2005 aikana eikä ollut antiesitevelvoitetta, koska merkintäraja oli 51 000 €.
Molemmissa anneissa yhtiöllä oli oma antiesite ja liiketoimintasuunnitelma, josta kaikki tärkeät asiat anneista ilmeni. Kotisivu: www.europositron.com
sisältää edelleen liiketoimintasuunnitelman tiedot.
Ratan aiempi toiminta tammikuu 2002- joulukuu 2002 oli ollut kirjeenvaihtoa asian tiimoilta. Toiminta syyllistämiseksi ja tuhoamistoiminnaksi alkoi varsinaisilla toimenpiteillä kirjeellä 17.12.2002, jolloin 20.12.2002 Rata laittoi Europositron yhtiön omalle kotisivulle selvityksellä, että yhtiö ei ole tehnyt vaadittua virallista antiesitettä ja vuoden lopulla vei asian markkinaoikeuteen vaatien uhkasakkoa uuden arvopaperimarkkinalain mukaan jonka alaisuudessa tämä anti ei ollut. Sekä sai aikaan 20 000 € uhkasakon 2003 joka tuomittiin maksettavaksi 2004. Rata poisti omalta kotisivulta tekstin vasta vaatimuksesta tammikuun lopulla 2005. Rata vainosi koko anti ajan yhtiötä tiedotuksin sijoittajille, että yhtiö ei ollut tehnyt virallista antiesitettä. Tällä toimenpiteellä Rata lainvastaisesti törkeästi tuhosi yhtiön uusmerkintäannin, siten sitä ei merkitty kokonaisuudessa. Sama toiminta jatkui v.2005 annissa, vaikka silloinkaan yhtiöllä ei ollut antiesitevelvoitetta. Merkintäsumma oli minimi 51 000 € ja tällöin ei ollut tarvetta viralliseen antiesitteeseen. Tutkinnan alussa 29.10.2007 oli syyllistävä lausunto Helsingin sanomissa ja myöhemminkin.
Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että Rata törkeänä syyllistäjänä on syypää koko syyttäjän syytteeseen ja sitä kautta tuomioon keksijä Rainer Partasta vastaan.
Oleellista koko Ratan toiminnassa on se, että he eivät ole toiminut lakien mukaan, koska Europositron yhtiöllä ja siten Rainer Partasella sen johtajana ja hallituksen jäsenenä ei ole ollut velvollisuutta tehdä vaadittua antiesitettä.
Kaikki toiminta loukkaa syvästi keksijä Rainer Partasen kunniaa.
Asia tulisi käsitellä Suomen lakien, Perustuslain ja EU:n ihmisoikeuslakien mukaan, joita on rikottu monissa lukemattomissa kohdissa.
Kun tutkinta valmistuu pidän oikeutenani nostaa kanteita myös esille tulevista mahdollisista rikollisista asioista.
Europositron yhtiössä on 279 osakasta ja allekirjoittanut ollut yhtiön vastuu henkilö ja suurosakas. Nyt yhtiöllä on uusi johto ja he eivät voi hyväksyä, että heidän yhtiönsä tuhotaan aiheettomasti virkamiesten toimin. Nyt on korkea aika saada teiltä oikeusasiamieheltä selvitys asiasta, ennen kuin yhtiö harkitsee omatoimiset syytetoimet asiassa.
Asia on rikosoikeudellisesti tutkittu ja antipäätökset ovat päteviä ja jälkeenpäin tehdyt lakimuutokset eivät koske kyseisiä anteja ja niiden esitevelvoitteita.
Jos tutkinta osoittaa, että on syytä nostaa rikoskanne, niin katson, että keksijän tuomio tulee kumota rikoksesta johtuen.
Annamme kaikki tarvitsemanne tiedot asiaan liittyen. Tässä osa aineistosta.
Liitteenä: Ratan kirjeitä ja kotisivun kopioita. Lehtiartikkeleita liittyen Ratan lausuntoihin. Antipäätökset, antiesitteet ja voimassa ollut laki. Liitteitä Yht. 15 kpl
Emerituskeksijä. Rainer Partanen
vaikka ne tietävät taikka olisi pitänyt tietää julkaisevansa ilmiselvästi kunniaa ja ihmisoikeuksia loukkaavaa aineistoa. Tässä on erityisesti kunnostautunut toimittaja Tuomo Pietiläinen, joka varmasti tietää tekevänsä rikoksen kuten myös lehden vastuullinen päätoimittaja.
Tässä otetaan tietoinen riski olettaen, että teosta julkisuuden tuomitsema ei pysty enää puolustautumaan ja tullaan tuomitsemaan näin luotujen ennakkoasenteiden perusteella ilman kiistatonta näyttöä. Pitääkö aina loukatun nostaa kanne, vaikka selvät tapahtuneen rikoksen tunnusmerkit löytyvät artikkelista? Julkisen
Sanan Neuvostokin on osa tätä rikollista “hyvä veli” verkostoa, joka
ottaa harvoin kantaa loukatun puolesta. Kyllä maatamme hallitseva
virkamies-diktatuuri mukaan luettuna oikeuslaitoksemme lannistaa alamaisensa yhtä tehokkaasti kuin naapurimaamme aikaisempi kommunistidiktatuuri. Tähän liittyy kritiikittömästi päämedia.
Yhteiskuntarauhan kannalta on välttämätöntä, ett ihmiset luottavat, että tuomarit toimivat rehellisesti ja oikeudenmukaisesti ja heidän päätöstensä perusteena on demokraattisin perustein säädetyt lait. Vaihtoehto tälle on mielivalta, jossa tuomarit ratkaisevat asioita sen mukaan, mistä heille itselleen on tavalla tai toisella eniten etua.
Tuomarien lainkäyttöpäätöksiin sisälty aina enemmän tai vähemmän harkintaa, asioita on mahdollista ratkaista laillisesti varsin laajalla skaalalla. Tämä on meidän järjestelmään kuuluva ominaisuus, jolla varmistetaan ratkaisujen soljuminen yhteiskunnan kehityksen tahtiin. Olisi hyvin epäkäytännöllistä säädellä kaikkia mahdollisia asioita hyvin yksityiskohtaisin säädöksin.
Tuomareiden harkintavallalla on kuitenkin rajansa. Viime kädessä sen asettaa tuomarin virkavastuuta arvioiva toinen tuomari. Tuomareiden saattaminen vastuuseen virkarikoksista on hyvin harvinasta sen vuoksi, koska se on menettelyllisesti tehty vaikeaksi ja toisaalta tuomarit eivät laajasti syyllisty virkarikoksiin.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on tänä vuonna päättänyt nostaa jo kaksi virkarikossyytettä tuomareita kohtaan liittyen juttujen pitkittymiseen. Tuomarit eivät ole lain edellyttämällä tavalla hoitaneet heille määrättyjä tehtäviä tehokkaasti, ilman aiheetonta viivytystä. Tällaisia tuomareita maa on tulvillaan, minkä vuoksi Suomi tuomitaan lähes viikottain Strasbourgissa.
Entä sitten kun tuomari jättää lain tyystin noudattamatta ja vääntää tuomion mieleisekseen lain sisällöstä mitään välittämättä? Eikö tällaisessa tapauksessa jonkun pitäisi reagoida.
Korkeimman oikeuden tuomareiden virkavastuu on järjestetty siten, että ainoastaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen aloitteesta heidät on mahdollista saattaa vastuuseen valtakunnanoikeudessa. Tämä on välttämätöntä tuomareiden rauhan vuoksi. Milloin korkeimman oikeuden tuomari ylittää tämän kynnyksen, ei ole vielä testattu.
Nyt korkeimman oikeuden vanhimmista tuomareista koostunut kollegio antoi tuomion, jossa se jätti täysin huomiotta lain, Suomen sitovan ja lakina voimassaolevan ihmisoikeussopimuksen, vaikka tuomareille lain sisältö oli yksityiskohtaisesti selvitetty.
Vain kaksi arkipäivää tuomareiden tekemän ratkaisun jälkeen ihmisoikeustuomioistuin antoi tuomion, jolla se yksiselitteisesti totesi, mikä on lain oikea tulkinta kyseisessä oikeuskysymyksessä. Tämä tulkinta oli täysin päinvastainen kuin korkeimman oikeuden tuomio.
Merkityksellistä asian arvioimisessa on, että rikosasiassa korkein oikeus ei epäselvässä asiassa päätynyt epäillyn kannalta lievempään, myönteisempään vaihtoehtoon, vaan valitsi lain mahdollistaman kovimman ja ankarimman tulkinnan, maksimi vankeusrangaistuksen.
Olisiko nyt aika selvittää, onko korkeimman oikeuden kyseinen kokoonpano syyllistynyt rikokseen tulkitsemalla lakia yksiselitteisen väärin, hyvin julmasti ja ankarin sanktioin yksityisen ihmisen vahingoksi. Jos tämä ei riko virkavastuun rajaa, niin mikä sitten voisi sen rikkoa.
Emerituskeksijä.
Jokainen poliitikko tuntee tämän Suomen paikallisimman lehden vallan. Tämä takaa lehdelle pääsyn kaikkein herkullisimpiin uutisiin ja paljastuksiin, valta tuhota takaa, että tuhoa pelkäävät auliisti lavertelevat mitä tahansa pysyäkseen mafian suojeluksessa.
Lehti itse käyttää mafiafantasioitaan lehdessä muita maalatessaan. Itse jouduin tällaisen hyökkäyksen kohteeksi viime kesänä. Toimittaja Tuomo Pietiläinen, joka nyt on epäiltynä törkeästä kunnianloukkauksesta tapahtumaan liittyen, kertoi esitutkinnassa, että hän ei ollut fantasioissaan yksin, itu hallusinaatiolle oli tullut Suopon päälliköltä, nyt jo edesmenneeltä mieheltä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa medialle ja tuomioistuimille on annettu valta tuhota, licence to kill. Nämä kaksi valtakeskittymää kiertyvät toistensa ympärille ja vaikuttavat toistensa ratkaisuihin. Media saa täytettä rikosareenoilta, joilla tarkasti seurataan mitä kansa haluaa tai mitä mediassa väitetään kansan haluavan.
Valtaan liittyy välttämättä vallan väärinkäyttö, tapahtuu se sitten brittiparlamentissa tai suomalaisessa tuomioistuimessa. Suurinta valtaa käyttämällä on mahdollista tehdä myös suurimmat vääryydet. Demokratian kannalta ei ole niin tärkeää, keitä eduskuntaan asetetaan hoitamaan asioita, joita todellisuudessa hoitavat virkamiehet ja EU. Demokratian kannalta on erittäin paljon tärkeämpää, että tuomioistuimiin asetetaan terveitä ja kyvykkäitä ihmisiä tuomareiksi. Oikeudenkäyntien pitkittymiset eivät ole mikään ongelma verrattuna oikeudenkäyntien epärehellisyyteen.
Tuija Brax, lisäraha kannattaa käyttää vanhojen tästä maailmasta olemattomien epärehellisten ja oikeutta ymmärtämättömien tuomareiden eläköittämiseen sen sijaan, että näille annetaan lisäresursseja. Meilläkin alkaa olla aika Ranskan malliin ottaa konnat panttivangiksi, jotta asiat muuttuvat. Tämän voisi aloittaa korkeimmasta oikeudesta.
Emerituskeksijä.
Jos oikeudet tuhoavat ihmiset pitkillä ja syyttömien oikeudenkäynneillä.
Emerituskeksijä.
Valtio on hallintomuotona vahingollinen kansalaisille, hallintoa tulee siirtää alueille ja lähemmäksi suoraa kansalaisäänestystä. Parlamentti on menettänyt toimintakykynsä nyky maailmassa se on turha rasite nyky muodossa. Vasttuu on palautettava yksilöille ja perheille.
Äänestyksiä asioista tulee lisätä ja ne hoidetaan netissä kotona ja äänestys paikoissa joissa on neuvonta ainakin alussa. Järjestelmää lähdetään kehittämään heti ja nyky muotoisesta valtionhallinnosta päästään eroon.
Kansalaiset osaavat itse hoitaa omia asioita paremmin kuin valtio, Eu:ssa ei ole raja muodollisuuksia ja ihmiset osaavat jo luonnostaan käyttäytyä.Kaikki pienennetään kuten poliisi , armeija, oikeushallinto ja muu hallinto. Tietojärjestelmät hoitavat virkamiesten tehtävät pääasiassa, heitä ei enään ole kuin nimeksi.
Uusi järjestelmä on tiedostava kansalaisyhteiskunta jolla on pika oikeuslaitos jossa ratkaistaan pienemmät asiat ja suuremmat arvioidaan ensin vakavuusaste jota seuraa toimenpide ja seuranta valvonta. Vankiloita ei ole kuin vakaville väkivalta rikoksista tuomituille.
Vankilat on lähes turha säilytysmuoto, ne voisi olla vain psykopaateille. Vankila tuomiot poistuisivat lähes kokonaan sillä ne olisivat lähinnä psyykkisiä hoitolaitoksia. Tämä on tulevaisuutta myös Suomessa.
Näkyvää muutosta olisi jo 10 vuoden kuluttua kun demokratia on palautettu ja nykyisillä politikoilla on vastuu tekemisistään ja joutuisivat eroamaan kun ovat töpeksineet pahasti.
Emerituskeksijä.
Kansanedustajat on ollut loisia vuosikymmenet, virkamiehet on anastanut heidän vallan. Virkamiehet eivät myöskään noudata Eduskunnan säätämiä lakeja, joten on olemassa joukko Valtion virkamiehiä joille lait eivät merkitse mitään.
Se merkitsee että hallintodiktatuuri on jokapäiväistä riesaa kansalaisille. Myös järjetön varojen käyttö perustuu diktatuuriin kukaan ei ole Suomessa vastuussa järjettömästä hallinnon tuhlailusta jonka kansa maksaa ja joutuu itse leipäjonoihin sen johdosta.
Se mikä kertoo diktatuurista on että Suomen oikeuslaitos ei noudata laisinkaan EU:n Ihmisoikeuslakeja. Myöskin perusoikeuksia loukataan jatkuvasti oikeushallinnon toimesta.
Lumedemokratia kertoo hyvin selkeästi siitä että Suomi kuuluu euroopan viimeisiin kommunisti valtioihin ja lait on potemkinin kulisseja joita hallinnon ei tarvitse noudattaa kuten Venäjällä.
Suomi on perinteinen diktatuuri, ensin Ruotsin kuningasvallan alaisena 600 vuotta sitten Venäjän tsaarin alaisena runsas 100 vuotta.
Ainostaan lyhyen ajan 1920-1939 Suomi opetteli demokratian alkeita, siksi me emme ymmärrä demokratian suurta merkitystä luovuuden edistäjänä ja rikastuttavan henkisen ja aineellisen kehityksen takaajana.
Maailmalla jatkuvasti kehitetään uusia talousoppeja jotka takaisivat vapaan kehityksen ja luomisvoiman säilymisen.
Kirjanoppineisuus ei takaa mitään jos ei ole luomisvoimaa. Kirjanoppineisuus yleensä on jämähtänyt paikoilleen eikä synnytä uutta. Vain vapaa luomisvoima synnyttää uutta kaikille aloille.
Opetuksessa pitäisi säilyttää kolme tasoa perustaso jonka kaikki suorittavat, keskitaso ja ylempitaso on vapaaehtoista. Nämä tasot eivät takaa mitään luomisvoimaa jos ei ole vapautta empiiriseen toimintaan.
EU:n Ihmisoikeuksien toteuttaminen voi taata luomisvoiman ja uuden kehityksen.
Vain aineen ja hengen vapaus takaa uuden luomisen.
Siksi tulee taata kaikille perus toimeentulo ilman poikkeuksia, sitä voisi nimittää perustuloksi joka tänään olisi 1000 €/kk joka edellyttäisi ammatin nimittämistä itselleen kuten , taiteilija, toimihenkilö, trukkikuski, rak.Ins tai jokin muu.
Kun sinulla on työ et saa perustuloa vaan palkan työsuhteesta. Asiaa ei tarvitse valvoa kuin pienellä tarkastaja joukolla pistokokein. Sanktio on niin moninkertainen kuukausi tuloon jos nostat perustuloa ja palkkaa samanaikaisesti että se ei houkuttele.
Asiat toimivat yhdeltä luukulta tai netistä eikä siihen tarvita jättivirkamieskuntaa.
Kansanedustajajoukko vähennetään 50 edustajaksi Suomessa + Eu edustajat.
Virkamieskunnasta hävitetään 75 % ja he pääsevät luovien joukkoon.
On hämmästyttävää että Suomi ei hyödynnä nettiä, vaikka joka instanssissa on tietokoneet. Kaikki toiminta tehdään eri tahoilla moneen kertaan joka on purettava.
Miksi vatvoa että kaupungit yhdistyvät kun ei voi käyttää pakkoa ja sitä ei tarvita kun kilpailu kyllä yhdistää tai jäätte junasta joka lähti jo. Vain Suomessa voi kuhnailla kehityksen kanssa, mutta se kostautuu elintason laskuna ihan lähitulevaisuudessa jos ei aleta toimiin heti.
Suomen orja kansalaisilla on ideoita vaikka muille jakaa kunhan irroitetaan kahleet joita se on kantanut aina. Kansalainen kirmaa luomisvimmassa kuin vasikka kevätlaitumelle, saatte nähdä jos elätte sen ajan.
Emerituskeksijä.
Blogi kirjoitukset on kaikki tarkoitettu Europositron Oy:n osakkaille eikä juurikaan muut käy blogisivulla, joten en katso että asiassa voisi olla jotain laukkaavaa tavallaan asiat selitetään osakkaille keksijän näkökulmasta, jotta osakkaat saavat oikeata tietoa eikä vääristeltyä. Koska asia ei ole saanut lainvoimaa on kyseessä vain spekulointia asian tiimoilta.
Emerituskeksijä.
on tehty kantelu ja tutkintapyyntö. Eduskunnan oikeusasiamiehelle epäillyistä virkamiesrikoksista.
Emerituskeksijä.
JATKAEN KEKSINNÖN AL-AKKULAITTEEN TOTEUTTAMISTA.
KEKSIJÄN “LUOMISKERTOMUKSEN” HINTA 30:- EUROA JONKA VOI MAKSAA KEKSIJÄN TILILLE: 122035-93543, POSTITUSTIETOINEEN JONKA JÄLKEEN LÄHETÄN 122 SIVUISEN KERTOMUKSEN. TAI TILAA POSTIENNAKOLLA KERTOMUS ; contact@europositron.com
KEKSIJÄ LAITTAA SISÄKANTEEN OMISTUSKIRJOITUKSEN ALLEKIRJOITUKSELLA JOS HALUAT.
LUOMISKERTOMUS ON MYÖS OPPIKIRJA NUORILLE KEKSIJÖILLE MITÄ KAIKKEA VOI KOHDATA KEKSIJÄN TAIPALEELLA, ILMAN ETTÄ ITSE OLISI SYYLLISTYNYT MIHINKÄÄN LAINVASTAISEEN.
KAIKKI TAITEILIJAT JA HUMANISTIT TUKEKAA KEKSIJÄÄ VOITTOON ASTI. AB EUROPOSITRON OY:N 250 OSAKASTA TUKEE KEKSIJÄÄ.
Emerituskeksijä; Rainer Partanen
EOK on tutkimustensa ja havaintojensa perusteella tehnyt Suomen ihmisoikeustilanteesta seuraavia johtopäätöksiä:
1. On olemassa näyttöä siitä, että kansalliset tuomioistuimet avoimesti ja vapaasti vastustavat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä ja jättävät huomiotta ihmisoikeuslainsäädännön päätöksenteossaan.
2. Euroopan Ihmisoikeuslainsäädännön artikla 13 on erityisesti huomioinut viranomaisten tavan suojella toisiaan, väärinkäytökset ja tietojen vääristelyn. Näihin liittyvä riski on toteutunut Suomessa ja siihen pitäisi puuttua mahdollisimman pikaisesti.
3. On olemassa näyttöä siitä, että ihmisoikeuslainsäädäntö ei koske päätöksentekoa oikeusistuimissa ja tietyissä viranomaisissa.
4. EOK:n tietojen mukaan ihmisoikeudet ovat vain näennäisoikeuksia sellaisissa oikeustapauksissa, joissa epäilyn kohteena on viranomainen.
5. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeustapaukset ovat osoittaneet, että ihmisoikeuksia ei voida taata, mikäli kielletään mahdollisuus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tuomioistuimien toiminta Suomessa on osoittanut, ettei ihmisoikeuksia voida taata kaikissa olosuhteissa.
6. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita langettavia tuomioita Suomen valtiolle lasten oikeuksien noudattamatta jättämisestä.
7. Sananvapaus tarkoittaa myös oikeutta saada ja antaa tietoa. Myös Euroopan komissio ja Eduskunnan oikeusasiamies ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomen kunnallisen viranomaisen päätöksenteko ei täytä 95/46/EY direktiivin edellytyksiä em. oikeuksien toteuttamiseksi.
8. Suomen valtion Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta pitkistä oikeudenkäynneistä saatujen langettavien tuomioiden määrä on kasvanut viime vuosina.
9. EOK:n mielestä ihmisoikeusloukkaukset Suomessa eivät rajoitu ainoastaan yksittäisiin kansalaisiin. Samoja loukkauksia on havaittu useiden pankkien asiakkaiden kohdalla, joiden ihmisoikeuksia loukattiin Suomen pankkikriisin yhteydessä 1990-luvulla tavoilla, joiden syitä ja seurauksia ei ole vieläkään kunnolla tutkittu. Pankkien omistajat ja osakkaat pelastettiin Suomen valtion toimesta, mutta asiakkaat saivat maksaa kovan hinnan eri muodoissa.
10. EOK:n tietojen mukaan viimeaikainen kehitys Suomessa on johtanut siihen, ettei yksittäisillä kansalaisilla ole mahdollisuutta puolustaa tasapuolisesti oikeuksiaan erityisesti tilanteissa, joissa vastapuolena on vahvan taloudellisen- tai valta-aseman omaava taho.
(Sanomat24, EOK-viestintä)
Emerituskeksijä.
TOSIN KORVAUKSET VOI VIELÄ PERUA ULOSOTTOVIRASTOSTA !.
AIKAA VOI KULUA, MUTTA TÄSTÄ VOI TULLA VALTIOLLE SATOJEN MILJOONIEN KORVAUS VELVOITE, MONELLE TAHOLLE VUOSIEN
YRITYSTOIMINNAN VIIVYTTÄMISESTÄ JA TUHOAMIS YRITYKSESTÄ
Emerituskeksijä.
Tuomio no. 1564, 1 vuosi 7 kk vankeutta ehdollisena ja 6 vuoden liiketoimintakielto.
Alla oleva selvitys on tapahtumista R 08/6540 epäillyn rikoksen esitutkinnan aikana, jolla syyllistettiin etukäteen keksijä Rainer Partanen koko Suomen kansan sekä etenkin kaikkien Europositronin osakkaiden silmissä ja mielessä
julkisuuteen annetulla lausunnolla, että epäillyllä ei olisi keksintöjä tai asiallisia patenttihakemuksia.
Kantelu ja tutkimusvaatimus, koska epäilen ja katson, että Helsingin talousrikostutkinnan tutkinnanjohtaja Harri Saaristola on toiminut valtion virkamiehenä rikollisesti sekä esitän, että epäilen seuraavaa rikollista toimintaa tapahtuneeksi.
Tutkinnanjohtaja on antanut salaisia ja taloudellisesti arvokkaita tietoja keksijän pahimmille kilpailijoille Valtion Teknilliselle tutkimuskeskukselle, Teknilliselle
Korkeakoululle ja Aquagain Oy:lle ja siten rikkonut törkeästi virkamiehen salassapitovelvollisuutta.
Asia tulisi käsitellä Suomen lakien ,Perustuslain ja EU:n ihmisoikeuslakien mukaan, joita on rikottu monissa lukemattomissa kohdissa.
Tutkinnanjohtaja Harri Saaristolan on yksiselitteisesti esittänyt keksityn kertomuksen oikeudelle asiantuntijoina VTT:n Sulo Piepponen ja Tkk:n Kai Vuorilehto, jossa he totesivat, että eivät osaa rakentaa akkulaitetta kyseisillä salaisilla tiedoilla. Tämän perusteella esitettiin oikeudelle muka kiistattomana, että ei olisi keksintöjä ja patentoitavaa materiaalia. Tällä syyllistettiin keksijää tutkittavassa R 08/6540 asiassa.
Kyseiset tahot VTT ja TKK eivät ole keksintö- ja patentointitekniikan asiantuntijoita. Tahot ovat tässä akkutekniikka asiassa pahimpia kilpailijoita ja siten Harri Saaristola on antanut salaiset muistiotiedot käsittäen 17 sivua ja 44:n patenttihakemuksen tiedot keksijän pahimmille kilpailijoille ja salaisuudet ovat lisäksi siirtyneet TKK:n Kai Vuorilehdon kautta Aquagain Oy:n Jaakko Happoselle, joka kehittää myös alumiiniakkua. Tutkimuspyynnön jälkeen Harri Saaristola jäävinä tutki itse tekemisensä syksyllä 2008 tietovuoto todeten,
että tietovuoto oli tapahtunut, mutta totesi, että asia oli vähäpätöinen. Saaristola siis tutki vuodon tutkimus no.6070/S/324083/09, ja TKK:n Kai Vuorilehdon ja oman rikoksen, sekä Jaakko Happosen osuuden asiassa.
Katson, että Harri Saaristola on virkamiehenä rikkonut törkeästi salassapitoa koskien keksintö- ja patentointitekniikkaa. Lisäksi hän on yllä esitettyjen toimiensa seurauksena antanut oikeuden käyttöön kilpailijoiden väärän todistuksen keksijää vastaan.
Tämä tutkinnanjohtajan tietoinen vastaajan syyllistäminen epäobjektiivisine tutkimuksineen on törkeydessään suurimpia ja johtanut oikeutta harhaan varsinaisessa syyteasiassa R 08/6540 ja aiheuttanut väärän tuomion.
Katson että Harri Saaristola tulee asettaa syytteeseen oikeudessa. Törkeästä kunnian loukkauksesta ja törkeästä salassa pidettävien keksintöihin liittyvien muistioaineistojen ja patenttihakemustietojen anastamisesta ja luovuttamisesta kilpailijoille. Tämä aineisto on taloudellisesti arvokas ja näin ollen hänen epäillään virkamiehenä törkeästi rikkoneen salassapitovelvollisuutta, jonka seurauksena ovat suuret taloudelliset menetykset.
Toiseksi Harri Saaristolan syytteeksi esitän yrityksen tuhota Rainer Partanen sekä taloudellisesti että keksijänä, sillä hän on tutkinnanjohtajana tilannut ja käyttänyt kilpailijalta tilaustyönä pyydettyä lausuntoa oikeudessa keksijää vastaan syyttäjän kanssa koskien kirjeen alussa oleva tuomiota R 08/6540 asiassa, joka on myös törkeää oikeuden harhaanjohtamista virkamiehenä.
Koska tutkinnanjohtaja Harri Saaristola on tehnyt tehtävänsä tässä asiassa ja ei ole enää estettä siihen, niin on aika aloittaa tutkimukset hänen osaltaan tapahtuneista rikoksista
Kun tutkinta valmistuu pidän oikeutenani nostaa kanteita myös esille tulevista mahdollisista rikollisista asioista.
Jos tutkinta osoittaa, että on syytä nostaa rikoskanne, niin katson, että keksijän tuomio tulee kumota rikoksesta johtuen.
Helsinki 08.05.2009
Kunnioittaen.
Emerituskeksijä. Rainer Partanen
Liitetietona: Aiempien kantelujen 2 kpl jossa tutkittavana on tuomarit Leena Pettinen ja tuomari Maritta Pakarinen. Heidän osaltaan katson että myös kunnianloukkaus on kysymyksessä molempien osalta.
1 vuosi 7 kk vankeutta ehdollisena ja 6 vuoden liiketoimintakielto.
Alla oleva selvitys on tapahtumista epäillyn rikoksen esitutkinnan alussa,
jolla syyllistettiin etukäteen keksijä Rainer Partanen koko Suomen kansan
sekä etenkin kaikkien Europositronin osakkaiden silmissä ja mielessä
Kantelu ja tutkimusvaatimus, koska epäilen ja katson, että tuomari Leena Pettinen on toiminut valtion virkamiehenä rikollisesti, vaadin teiltä asiassa tutkimusta ja esitän seuraavaa rikollista toimintaa tapahtuneeksi.
Alustavan tutkimuksen asia nro. R 08/2437, josta päätöksen 08/1057 on tehnyt Vantaan kihlakunnan syyttäjä Mikael Lohse koskien poliisin tutkinnanjohtaja Harri Saaristolan epäiltyä tahallista tietovuotoa. Tämän tutkimuksen tuloksena kävi ilmi, että salaisen pöytäkirjan oli väärentänyt sekä päästänyt julkisuuteen
ja lehdistölle Helsingin käräjäoikeuden tuomari Leena Pettinen.
Asia tulisi käsitellä Suomen lakien ,Perustuslain ja Eu:n ihmisoikeuslakien mukaan joita on rikottu monissa lukemattomissa kohdissa.
Tuomari Leena Pettinen osalta on ollut yksiselitteistä yhtyminen kritiikittä tutkinnan johtajan esittämään keksittyyn kertomukseen, joka ei noudattanut
EU:n Ihmisoikeusartiklan 6.0 ja 6. 2 vaatimusta oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ja syyttömyysolettamusta asiassa, lisäksi tuomari on höystänyt asiaa vielä itsekin epätotuuksilla,
Kirjoittamalla pöytäkirjaan 2638 § Asia no: PK07/8112 18.10.2007, että vastaaja Rainer Partanen on myöntänyt erehdyttäneensä, tuomarin mukaan seuraavin sanoin. ”Ainoastaan ne ketkä ovat tehneet rikosilmoituksen on katsottava erehdytetyiksi” tämä oli täydellinen fiktio, jonka tuomari oikaisi vasta sitä vaadittaessa. Oikaisukaan ei vastannut mitään todellisuutta, tuomari sepitti jatkuvasti omia tarinoita asiasta, mutta vahinko oli jo tapahtunut etenkin kun samalla tuomari oli ”unohtanut” salassapitomerkinnän pöytäkirjasta.
Lisäksi pöytäkirjaan oli merkitty tutkinnanjohtaja Harri Saaristolan painottaneen, että syyllisyys on todennettu asiassa. Tuomari oli sanonut, että tekee kanslia päätöksen 10 000:- euron takavarikosta asianajaja Kari Hämeen-Anttilalle oikeudessa, mutta päätyikin miljoonaan.
Kyseisen pöytäkirjan korjaamattomat tiedot julkaistiin Helsingin sanomissa 29.10.2007 toimittaja Tuomo Pietilän toimesta ja samat tiedot sai myös
toimittaja Marjo Näkki STT:n tiedonlevitykseen. Vasta tämän jälkeen tuomari korjasi tekemänsä virheet osittain.
Vielä vakavammaksi tekee epäillyn rikoksen se, että Helsingin Sanomien
englanninkielinen käännös syyllisyydestä levitettiin kaikkialle maailmaan
INTERNETIN välityksellä, josta se on vieläkin luettavissa ja on aiheuttanut
keksijän maineen mustaamisen kansainvälisesti.
Tämä tuomarin järjestämä tahallinen syyllistäminen on laadussaan kaikkein törkeimpiä ja on ollut omiaan johtamaan harhaan asian varsinaista käsittelyä.
Valtion virkamies on syyllistynyt törkeään syyllistämiseen ilman todisteita tietoisesti, sekä tahallisesti tehtyyn, TÖRKEÄÄN OIKEUSNIHILISMIIN, joka on rikos ja selvästi todistettavissa. Kun luette Helsingin käräjäoikeuden alkuperäisen pöytäkirjan nro.2638 §, voitte todeta, miten törkeästi tuomari on toiminut vastoin maan oikeusjärjestelmää.
Koska tämä tuomari on tehnyt tehtävänsä tässä asiassa, katson että on aika teidän Riitta-Leena Paunion aloittaa tutkimus asiassa hänen osaltaan, sillä enää
ei ole asian keskeneräisyyden takia estettä tutkimiseen.
Mikään ei muuta tehtyä epäiltyä rikosta Helsingin käräjäoikeudessa kyseisen henkilön osalta. Vaatimukseni asiassa on, että epäilty asetetaan valtakunnanoikeuteen syytettynä tietoisesta tahallisesta TÖRKEÄSTÄ OIKEUSNIHILISMISTÄ, vaadin häntä erotettavaksi nykyisestä virastaan ja että hän ei voi jatkossa toimia tuomarin tehtävässä ja että keksijän tuomio kumotaan rikoksesta johtuen.
Liitteet: Helsingin käräjäoikeuden pöytäkirja 18.10.2007 nro 2638 § .Asiassa no.
PK07/8112.
HS artikkelikopioita syyllistämisestä.
Helsinki 06.05.2009
Kunnioittaen.
Emerituskeksijä. Rainer Partanen
Tuomiot antaa lohduttoman kuvan Suomen ihmisoikeuksista, kun vielä tiedetään että vain noin 10 % tapauksista menee EIT:n käsittelyyn.
Emerituskeksijä.
Turun Sanomien mukaan Suomi on saanut 15 vuodessa 74 langettavaa päätöstä. Samaan aikaan Ruotsi on todettu syylliseksi 22 kertaa, Norja 19 kertaa, Tanska 9 kertaa ja Islanti 6 kertaa.
Suomen oikeuslaitoksen ja EIT:n tulkinnat perusoikeuksista näyttävät eroavan toisistaan. EIT on yleensä painottanut sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen merkitystä, kun taas kotimaiset oikeusistuimet ovat korostaneet yksityisyyden suojaa.
EIT on Strasbourgissa toimiva ylikansallinen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista.
STT
Eikö poliittisen hallinnon tulisi tästä syystä, ryhtyä parantamaan Suomalaisten ihmisoikeuksia käytännössä ja lopettaa liturgian toistaminen että Suomi olisi jokin onnen maa, se on kaukana siitä.
Emerituskeksijä.
| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | Current | > >> | ||||
| 1 | 2 | 3 | ||||
| 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
| 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 |
| 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 |
| 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |