LÖYTYYKÖ ENÄÄN YHTÄÄN TERVEJÄRKISTÄ HALLINNON VIRKAMIESTÄ TAI POLIITIKKOA JOKA KYKENISI PYSÄYTTÄMÄÄN TÄMÄN HULLUUDEN ENNEN SEN ETENEMISTÄ KOHTI TUHOISAA LOPPUA.
JÄLKEENPÄIN ON TURHA SELITELLÄ KOSKA NYT ANNETAAN KAIKKI TIETO JULKISUUTEEN TAPAHTUMISTA JOITA ON TEHTY TIETOISESTI JO 7 VUOTTA HALLINNON TOIMESTA JA KEKSIJÄN TUHOKSI.
LEHDISTÖLLE ON TARJOLLA KEKSIJÄN TÄYDELLINEN SELOSTUS VIRKAMIEHISTÄ JOTKA ON OSALLISTUNUT TÄHÄN TUHOAMISPROSESSIIN. NYT OLISI TILAISUUS TUTKIVALLA JOURNALISTILLA SAADA TUTKIJAN KRUUNU ITSELLEEN.
EOK:N TUTKIMUKSEN PERUSTEELLA VOI TODETA ETTÄ EI ENÄÄN SYNNY OIKEUDENMUKAISIA PÄÄTÖKSIÄ KÄRÄJÄOKEUKSISSA,
VAAN KAIKKI ON SYYLLISTÄVILLÄ ENNAKKO ASENTEILLA SAASTUNEITA, ELÄMME TODELLISESSA INKVISITIO VALTIOSSA.
ENNUSTAN TUHOISAA TULEVAISUUTTA MIKÄLI ASIOITA EI HUOMIOIDA, VALTIONHALLINOSTA PÄÄTTÄVIEN POLIITIKKOJEN TAHOLTA. ON ERITTÄIN HUONO YHDISTELMÄ, LAMAKURJUUS JA EPÄOIKEUDENMUKAISUUS SEKÄ OPTIOMILJONÄÄRIT JA OMANEDUNTAVOITTELU VALTION YRITYKSISSÄ JA HALLINNOSSA.
ENNUSTAN ETTÄ SUURIRÄJÄHDYS TAPAHTUU, SE ON TULOSSA JONKIN AJAN KULUTTUA.
Emerituskeksijä.
Silloin tiedämme jokseenkin varmasti onko rahoitus kunnossa ja olemme tehneet lopullisen päätöksen, prototyyppi al-akkulaitteen valmistamisesta Ruotsissa. Kannattaa olla siellä missä suhtaudutaan myönteisesti uuteen tekniikkaan ja edistykseen.
Emerituskeksijä.![]()
![]()
![]()
EOK: Harkintavalta ja ennakkoasenteet
Erilaista harkintavaltaa on Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -EOK ry:lle tulleen palautteen mukaan yhä enemmän julkisen vallan käytön eri muodoissa. Harkintavalta on erityisen altis vääristymätaipumuksille, jotka johtavat erilaisten ennakkoasenteiden “saastuttamaan” päätöksentekoon. Yksi vakava vääristymätaipumus on ankkuroinnin ja vahvistusilluusion yhdistelmä. Se tosin on vain yksi monista. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että päätöstä tekevä virkamies valitsee hyvin aikaisessa vaiheessa sellaisen ratkaisun, johon hän varsinkin alitajuisesti vahvasti sitoutuu. Tämän jälkeen hän ylipainottaa tätä ratkaisua tukevia seikkoja, ja jättää huomioimatta tai alipainottaa tällaista ratkaisua vastaan puhuvia seikkoja.
Myös omaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvien suosiminen on tavallinen päätöksiä vääristävä tekijä. Tämä tarkoittaa yleensä päättävien virkamiesten ylivertaisen vahvaa ja suojeltua asemaa silloin, kun tavallisen kansalaisen tai yrityksen tulisi saada oikeutta viranomaisvirheitä tai -väärinkäytöksiä vastaan. Nykyiset paljastukset esimerkiksi Suomen Hiihtoliiton toiminnasta eivät tarkoita, että tilanne olennaisesti poikkeaisi esimerkiksi monista viranomaisorganisaatioista Suomessa. Hiihtoliitto vain menetti sen sosiaalisen suojelun, jota kulissien ylläpitäminen vaatii.
Päätösvääristymät usein toimivat synnyttämällä ennakkoasenteita. Omaksumamme ennakkoasenteet ovat syvään juurtuneita, tunnepitoisia, ja samalla myös neurologisia. Tiedämme, että jos uusi informaatio ei vastaa muodostamiamme ennakkokäsityksiä, yleensä torjumme tiedon. Miksi? Tämä on mielen keino suojautua ja varjella uskomuksiamme, henkilökohtaista käsitystämme maailmasta ja oman ryhmämme sosiaalista uskottavuutta, “sosiaalista kulissia". Sellainen tieto, joka on ristiriidassa aiemmin omaksumamme tiedon tai ylläpitämiemme sosiaalisten kulissien kanssa, aiheuttaa levottomuutta, pelkoa, ja yleisesti horjuttaa tunne-elämän tasapainoa.
Lainsäätäjä on tunnustanut ennakkoasenteiden vaarantavan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hallinnon. Ongelmaa vastaan on toimittu erilaisella esteellisyyssääntelyllä, mutta esteellisyyssääntelyä sovelletaan hyvin pinnallisesti ja suppeasti ongelman laajuuteen ja syvyyteen nähden. EOK:n piirissä tehdään työtä muutoksen saamiseksi nykyiseen huonoon tilanteeseen.
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry.
Jarmo Juntunen
toiminnanjohtaja
lainsäädäntötoimittaja
————————————————————
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry
PL 1243
96101 ROVANIEMI
Puh.+358 (0)16-344 410, 0400 - 391 658
www.eok.fi
Yhdistysrekisteritunnus 189.884
Y-t
KEKSIJÄ JA SALAINEN KEKSINTÖ OLI LIIKAA NAISVALTAISELLE OIKEUDELLE. SE MIKÄ TEKEE ASIASTA RIKOLLISEN ON KAHDEN KOLMASOSAN OSAKKAAN ÄÄNIVALLAN ITSELLEEN OTTAMINEN, SILLÄ OSAKKAAT EIVÄT OLLEET SYYTTÄNEET KEKSIJÄÄ MISTÄÄN.EI RIKOSTA, MIKSI TUOMIO.
TUOMARI TOTESI ETTÄ HEITÄ KAIKKIA OLI EREHDYTETTY VAIKKA EI OLLUT MITÄÄN NÄYTTÖÄ TÄSTÄ JA ANTOI TUOMION 1 V. 7 KK VANKEUTTA EHDOLLISENA SEKÄ LIIKETOIMINTAKIELTO 6 V. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ILMAN TODISTEITA. EIKÄ SIINNÄ KAIKKI
KEKSIJÄN PITÄISI MAKSAA KORVAUKSIA 1 MILJOONAN € EDESTÄ.
NAISEN LOGIIKKA ON VAARALLISTA TUOMARI VALTAA. NAINEN JA ÄITI EI SOVI TUOMARIKSI RIKOSASIOISSA.
MUTTA HUVISKETSINÄ UPEETA.
Emerituskeksijä.![]()
![]()
Eihän se mitenkään olisi sopivaa että vapaana yrityksenä ilman suurempaa holhousta menestyttäisiin. Valtio takavarikoi piensijoittajien varat keinotekoisella kanteella petoksesta.
Nyt on varat ollut takavarikossa 1,5 vuotta ja loppua ei näy, todisteita ei ollut syyttäjän ja tuomarin oli keksittävä niitä ilmasta että hokkus- pokkus-pumssis.
”Keksintöä ei ole kun se on salainen”. Kuitenkaan yritystä ei syytetä mistään !.
Kaikki on täysin ajan peluuta piensijoittajien tuhoksi, väitetään että osa saa korvausta, katin kontit kukaan ei saa mitään, koska asian on pakko kaatua ylemmässä oikeusasteessa jossa toivon mukaan on tietoa yritystoiminnasta enemmän kuin käräjäoikeudessa.
Lopulta keksijä ratkaisee senkin ongelman viemällä piensijoittaja perheen, suotuisille maille jossa suurempi sijoittaja ratkaisee toteutuksen. Osingon tulossa on aivan sama tuleeko se lahden takaa vai suomesta vain työpaikat olisi täälläkin tarpeen.
Oi luoja anna meidän päättäjille pikkuisen, sitä viisaudeksi sanottua asiaa jotta eivät sekaantuisi asioihin josta eivät mitään ymmärrä ja näin kansa saisi vaurastua tekemällä mukavaa ja hauskaa työtä.
Työttömän kohtalo on suomalaisen virkamiehen huono muistomerkki. Varjele edelleenkin Suomalaisia päättäjävirkamiehiä, lyömästä päätään suomalaiseen mäntyyn sillä se tekee kipeää kaikille.
Emerituskeksijä
SUOMETTUMISEN HYVÄVELI VERKOSTO ON NIIN MÄDÄTTÄNYT SUOMEN ETTÄ OIKEUSHALLINTO EI TOIMI KUTEN SEN PITÄISI TOIMIA.
SUOMEN KAIKKI HYVÄT LAIT JA OIKEUSAIKOMUKSET ON KUIN VITSI, KUN RIKOLLISET OIKEUSHALLINNON VIRKAMIEHET OIKEIN HÄÄRÄÄVÄT LAISTA PIITTAAMATTA.
Hs-mielipide lainaus; Ministeriön virkamies Petri Honkanen
Tästä tulisi antaa kunniamerkki: Pro Finlandia
Emerituskeksijä.
![]()
![]()
EMERITUSKEKSIJÄ.
KAIKKI FARSSIN AINEKSET ON KOOSSA, VIRANOMAINEN NÄKEE MÖRKÖJÄ KESKELLÄ PÄIVÄÄ JA HIRMUINEN “TÖRKEÄ PETOKSENTEKIJÄ” ON JOUKOSSAMME.![]()
Vain syyttäjä Antti Vuorenmaa on näin todennut ja tuomari Maritta Pakarinen yhtyi siihen keksijän osalta. Yritys toimii kaikenaikaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Koska todellisuudessa ei ole tapahtunut mitään, vain viranomaiset näkevät mörköjä.
Millekään muulle ei ole lainvoimaa, paitsi liiketoimintakiellolle.
Antitoiminta jatkuu ja tavoite on edelleen 2,4 milj. € minimi. Tavoite toivotaan saavutettavan mahdollisimman pian.
Emerituskeksijä.
Sen kesto tulee olemaan pitempi kuin minun koska olet minua nuorempi. Elät lopun elämääsi hyljeksittynä henkilönä jos armo ei tavoita sinua.
Koska pystyn todistamaan kaikki monet keksintöni, siihen menee hieman aikaa mutta se toteutuu koska pääosa 280 osakkaasta on takanani ja tulevat uuteen yhtiöön toiseen maahan. Silloin kun keksijä sanoo että sinun rikoksesi tulee ilmi julkisuuteen niin siinnä ei auta se että sinä ole tuomarina suojattu, tuomarikaan ei saa tehdä tietoisesti rikosta jonka sinä olet tehnyt. Ilman minkäänlaista todistetta, käännettiin normaali toiminta kielteiseksi ja todettiin että ei ole keksintöä, vaikka yhdessä laitteessa on tukku keksintöjä.
OIKEUSMINISTERI TUIJA BRAX !,
KUN ASIA MUUTTUU POLIITTISEKSI, NIIN ALKAA SELITTELYT MIKSI KEKSIJÄÄ KOHDELLAAN NÄIN SUOMESSA ILMAN TODISTEITA JA TODELLISTA PERUSTETTA. !.
KUINKA TUOMARI JA SYYTTÄJÄ VOIVAT OLLA NÄIN LAPSELLISIA JA USKOA ETTÄ ESITETYT VALHEET MENEE SUURELLE YLEISÖLLE LÄPI KUN TULEVANA KESÄNÄ TÄMÄ TUODAAN JULKISUUTEEN.
VYÖRYTYS TULEE OLEMAAN MASSIIVINEN JA SIINNÄ EI AUTA SELITTELY !.
SELITTELYJEN AIKA ON OHI TUOMION MYÖTÄ JOSSA TÄSSÄ ASIASSA VIATON KEKSIJÄ TUOMITTIIN VUODEN JA SEITSEMÄN KUUKAUDEN VANKEUTEEN, TÄMÄ ON BRUTAALIA KUN YRITTÄÄ MAAN PARHAAKSI KEHITTÄÄ 30 VUOTTA UUTTA TEKNIIKKAA JOTTA KANSAKUNTA SELVIÄISI IKÄÄNTYMISESTÄ KUNNIALLA JA KAIKILLE RIITTÄISI HYVINVOINTIA.
TOIVON ETTÄ JUTTA URPILAINEN TARTTUU ASIAAN JA NÄYTTÄÄ ETTÄ OIKEUDENMUKAINEN YHTEISKUNTA EI OLE UTOPIAA ?.
Emerituskeksijä
VAIKKA TUOMARI MARITA PAKARINEN ON OTTANUT ILMASTA PERUSTEET TUOMIOLLE JA TULKINNUT DOKUMENTTEJÄ VIRHEELLISESTI.
OIKEUSMINISTERI TUIJA BRAX:IN TULISI HERÄTÄ TALVIUNESTAAN, JA HOITAA TEHTÄVÄNSÄ OIKEUSHALLINNON LAILLISUUS VALVOJANA.
MITEN SUOMESSA VOISI OLLA IHMISOIKEUKSIA KUN VALVOJAT ON NUKUKSISSA KAIKENAIKAA, TAI PUUHAILEVAT JOIDENKIN TOISARVOISTEN ASIOIDEN PARISSA.
TULISI LOPETTAA PUUHAILUT LILLUKAN VARSIEN KANSSA KUN MAAN PIENYRITTÄJÄT KOKEVAT TOISEN KATASTROFIN 20 VUODEN SISÄLLÄ SITÄ EI KESTÄ TÄMÄ MAA.
POLITTINEN MYRSKY ON ALKAMASSA JA NYT ON PANTAVA VASTUUSEEN SYYPÄÄT KOSKA ON LOPETETTAVA HYSSYTTELY JA LAITETTAVA YRITYS ASIAT KUNTOON.
ON RAJOITETTAVA SYYTTÄJIEN VALTAA TUHOTA KENET HYVÄNSÄ ILMAN NÄYTTÖJÄ, KOSKA TUOMARIT OVAT SYYTTÄJIEN MARIONETTEJÄ JA TEKEVÄT KUTEN SYYTTÄJÄT HALUAVAT.
ON PIENI MAHDOLLISUUS ETTÄ HOVIOIKEUS YMMÄRTÄISI PAREMMIN YRITYSASIOITA JA MUUTTAISI TUOMIO PÄÄTÖKSEN, KOSKA JOS TUOMION VOI ANTAA TAPAHTUNEILLA PERUSTEILLA, NIIN NE MAHDOLLISESTI KELPAAVAT MYÖS HOVIOIKEUDELLE TAI SITTEN EI.
TUOMIO KERTOO ETTÄ KEKSINTÖ ON TOTEUTETTAVA TOISESSA MAASSA,.
EIKÖ OIKEUDEN TUOMARI JOKA KÄSITTELEE ASIAN, PITÄISI VALITA SELLAINEN JOKA YMMÄRTÄÄ JOTAKIN UUSMERKINTÄ ANNEISTA JA YRITYSTOIMINNASTA JA ETTÄ SE MIKÄ LUKEE DOKUMENTEISSÄ ON OLEELLISTA ASIALLISESTI TULKITTUNA.
YRITTÄJÄT SUOMESSA OVAT LAINSUOJATTOMIA, NYT KAATUU VALTION TOIMESTA VUODESSA 15 000 YRITYSTÄ JA NIITÄ ON MUUTENKIN VÄHÄN SUOMESSA TUNNETUSTI.
EDUSKUNTA ON MENETTÄNYT OTTEENSA YRITYKSIEN SUOJAAMISESSA HALLINNON LAITTOMIEN TOIMIEN TAKIA.
KAIKKI YRITYKSIÄ KOSKEVAT ASIAT OVAT VIRKAMIESTEN PÄÄSTÄ, JOTKA EIVÄT KOSKAAN OLE OLLEET YRITTÄJIÄ, EIVÄTKÄ YMMÄRRÄ YRITTÄJÄN SUURTA RAHOITUSVASTUUTA JA RISKINOTTOA.
VIRKAMIESTEN OHJEET SOPIVAT VIRKAMIEHILLE MUTTA EIVÄT YRITYSELÄMÄÄN.
SUOMEN YRITTÄJIEN TULISI IRTIOTTAA KAIKESTA SOPUILUSTA SILLÄ SE ON OLLUT SUOMEN YRITYSELÄMÄLLE ERITYISEN TUHOISAA KUN YRITYKSET OVAT LAINSUOJATTOMIA KAIKESTA SOPUILUSTA HUOLIMATTA.
Emerituskeksijä
Koska tulossa on kanne yhtiön tuhoamisesta ja varojen anastamisesta takavarikkoon laittomasti jota ei edelleenkään ole purettu, yhtiötä vastaan ei ole nostettu kannetta mistään rikoksesta.
Emerituskeksijä.
YKSITYISET TUTKIMUKSET ON SAANUT SELVILLE ETTÄ KOKO PARJAUSKAMPANJAN TARKOITUS OLI VARASTAA KEKSINTÖ TIEDOT, SOPIVAN TILAISUUDEN TULLEN, KESTI VIISI VUOTTA ENNEN KUIN TULI TILAISUUS, SELVITYS TILAN MYÖTÄ ALOITTAA TUTKIMUKSET. SELVITYSTILA JOKA EI KOSKAAN TOTEUTUNUT OLI VAIN YHTEENSATTUMA.
TOIMEKSIANTAJA VUORILEHDON VARKAUDELLE ON VALTION VIRKAMIESTAHO JOKA ON TIEDOSSA, MUTTA PYSYY VIRALLISESTI TUNTEMATTOMANA, MUTTA SITÄ TAHOA ON VAIKEA TODISTAA OSALLISEKSI.
TUTKIMUKSET ALOITETTIIN SYYTTÄJÄN JOHDOLLA V. 2007
TÄMÄN JÄLKEEN VUORILEHTO ON LEVITTÄNYT SALAISTA TIETOA OMALLE TUTTAVA YRITYKSELLE JOKA TUTKII ALUMIINI AKKU RATKAISUA.
POLIISI EI VÄLITTÄNYT TIETO VUODOSTA VAIKKA SE TODISTETTAVASTI TAPAHTUI, KUN VALTIO ON TOIMEKSIANTAJANA NIIN MIKÄÄN VIRANOMAINEN EI NOTEERAA VAIKKA TAPAHTUU JATKUVASTI LAIN RIKKOMUKSIA.
POLIISI ITSE JÄRJESTI TIEDON LEVITTÄMISEN PAHIMMILLE KILPAILIJOILLE VTT:LLE , TKK:LLE JA VUORILEHDOLLE JOKA OLI ALULLEPANIJA, VAIKKA TIEDOT OLI PATENTTILAIN MUKAAN SALAISET.
ON TEHTY LUKUISIA TUTKIMUSPYYNTÖJÄ VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄN VIRASTOLLE MUTTA POLIISI ON PYSÄYTTÄNYT TUTKIMUKSET KUN LIIAN MONTA LAINRIKKOMUSTA ON TULLUT VASTAAN.
LOPULTA JOIDENKIN TUOMAREIDEN ON REAGOITAVA, SILLÄ VALHEELLA ON LYHYET ONNISTUMIS MAHDOLLISUUDET VAIKKA NE ON VALTION VIRKAMIEHEN JOHTAMAT, NYKYISESSÄ EU-OIKEUSVALTIOSSA.
Emerituskeksijä.
Yllämainitut kehittivät valheellisen kertomus tarinan jonka tuomari vahvisti. Puolustuksen täydellinen selvitys asiassa sekä todistajat sivuutettiin totaalisesti. Keksinnön varastamistoimi on ilmeinen valtion tutkimuslaitoksen taholta Jos maan oikeuslaitos ei kykene tekemään mitään heidän luomansa valheelliselle kertomukselle joka oli mielikuvitus asian aloitteentekijä.
VALHEELLINEN TARINA LEVIÄÄ ULKOMAILLA VAHINGOKSEMME.TÄMÄ PROBLEEMA ON RATKAISTAVA ENNEN FINLANDIA ESITYSTÄ.
NEUVOSTA KIITOLLINEN, ROHKEASTI ANTAMAAN NEUVOJA OTAMME VASTAAN ”KAIKKI NEUVOT”. VASTAUKSET: contact@europositron.com
Emerituskeksijä.
Mikäli menettää niin menettää käräjäoikeuden tuomarin Maritta Pakarisen ja Syyttäjän takia, ei keksijän. Koska varat ovat edelleen takavarikossa.
Tuomari Maritta Pakarinen on lausunut tuomiossaan että kaksi kolmasosaa on tullut vastaajan erehdyttämäksi sekä kärsinyt taloudellista vahinkoa osakesijoitukseen liittyneen tuotto odotuksen kariuduttua ja tullessaan kärsimään arvottomaksi käytännössä muuttuneen osakkeen hintaa vastaavan menetyksen.
Miten voi käsittää että tuomari on ilmaissut sellaista joka ei laisinkaan pidä paikkaansa joten osakkaiden tulisi vetää omat johtopäätökset tästä.
Tuomarin ajatus on täysin pielessä ja mukaan Ruotsiin tulevilla osakkailla on täysi mahdollisuus tulla tosi varakkaiksi kun projekti onnistuu kuten uskon. Osakkeita kun ei enää myydä kuin suursijoittajalle suurta erää.
Emerituskeksijä.
JOTKA PYRKIVÄT RATKAISEMAAN PUUTTUVAT TIEDOT VALTIOLLE.
TUHOTA KEKSIJÄ JA EUROPOSITRON YHTIÖ SEKÄ SEN 276 PIENSIJOITTAJA OSAKASTA JA HEIDÄN HYÖDYNTÄMISOIKEUTENSA KEKSINTÖÖN. OSAKKAITA ON ALUNPERIN 280.
NYT ON HIDASTETTU YHTIÖN TOIMINTA MINIMIIN, VIEMÄLLÄ KAIKKI RAHAVARAT JOITA EI PALAUTETA, KOSKA SYYTTÄJÄ ON ILMOITTANUT ETTÄ VALITTAA JOS KEKSIJÄ VALITTAA.
TÄSSÄ ON VALTIO TODELLINEN SYYLLINEN KOSKA KAIKKI VIRKAMIEHET OVAT VALTION PALVELUKSESSA.
TÄMÄ PIENI RIKOLLISKOPLA KOOSTUU MUUTAMISTA HENKILÖISTÄ: RAHOITUSTARKASTUKSESTA, POLIISISTA, SYYTTÄJÄSTÄ, ULOSOTTOVIRASTOSTA JA KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMARISTA.
YHTÄÄN LAKIA EI KEKSIJÄ TAI YRITYS OLE RIKKONUT.
KUITENKIN TÄMÄ VALTION VIRKAMIES PORUKKA ON VOINUT JATKAA RIKOLLISTA TOIMINTAA JO SEITSEMÄN VUOTTA JA JATKAA EDELLEEN.
MIELIVALTA VALLITSEE SUOMEN VIRKAMIESTEN JOUKOSSA JA TOISTAISEKSI EI OLE KEINOJA PUUTTUA ASIAAN, OLEN VAKUUTTUNUT ETTÄ OIKEUSLAITOS EI RATKAISE ASIAA, KUTEN IKI VANHA SANONTA TOTEAA ETTÄ EI KORPPI KORPIN SILMÄÄ NOKI.
KOSKA SUOMESSA EI LAKI PALVELE KANSALAISIA JA EI PUUTU VIRKAMIES RIKOLLISUUTEEN NIIN AINOA VAIHTOEHTO ON VIEDÄ ASIA EU-OIKEUTEEN TÄSTÄ TAITAA TULLA AINUTLAATUINEN JUTTU, KUN EU-TUOMITSEE VALTION RIKOLLISESTA TOIMINNASTA KEKSIJÄÄ JA OSAKKAITA KOHTAAN SEKÄ TUOMIO HEIDÄN IHMISOIKEUKSIA VASTAAN, EUROOPAN IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMELTA.
Emerituskeksijä
“Tuomas Ojanen toteaa, että autoveroasia ja rahapeleistä puhumisesta tulisi nyt aloittaa puhuminen EU-oikeuksista, esimerkiksi sosiaaliturvasta ja ympäristöasioiohin sekä ihmisten mahdollisuuksiin liikkua ja tehdä työtä.”
” Suomesta on tullut lähes rikollisvaltio ihmisoikeus kysymyksissä” . Oikeushallinto ei noudata laisinkaan syyttömyys olettamaa ja oikeuden mukaista oikeudenkäynti periaatetta, kaikki artiklat on tuomareille kuin pelkkää ilmaa niitä ei huomata laisinkaan.”
Syytön on yhtä kuin syyllinen koska käytäntö syyllistää jo tutkinta vaiheessa totaalisesti ja todisteet ei merkitse mitään, tuomari tulkitsee kaikkea mielensä mukaan ilman rajoituksia mistään artikloista. Domino efektin mukaan kaikki muutkin viranomaiset tulevat mukaan syyllistämiseen, tutkittavalta katoaa välittömästi luotto luottotietorekisteristä yleisiin syihin vedoten.
Musta tuntuu on yleinen käytäntö tuomarilla kun päättää tuomiosta, näin tapahtui keksijä Rainer Partasen tapauksessa kun tuomari totesi että kaksikolmasosaa on petetty ja harhautettu antiprojektissa, ilman osakkaiden lausuntoa tai toteamusta. Tämä kaikki on tullut tietoon EOK kirjoitusten ja lehtitieto tutkimuksen kautta.
Emerituskeksijä
EIKÖ SE OLE ÄÄRIMMÄISEN VAARALLISTA JA TUHOISAA YHTEISKUNNAN KANNALTA. TÄLLAISET HENKILÖT PITÄISI POISTAA YHTEISKUNNAN OIKEUSHALLINNON PALVELUKSESTA.
NÄMÄ HENKILÖT OVAT TUTUSTUNEET EUROPOSITRON OY:N ASIAKIRJA AINEISTOON JA SYYTTÄJÄN RAKENTAMAAN TARINAAN JOKA EI PIDÄ TODELLISUUDEN KANSSA YHTÄ. HÄN SAI HETI KUN TUOMARI OLI VALITTU ASIAAN, HÄNET MUKAAN SYYLLISTÄMISEEN.
JOSSA OSAKKAAT KERTOVAT ETTÄ HEILLE KERROTTIIN POLIISIN TOIMESTA SUORAAN ETTÄ ASIA ON SELVITETTY JA SYYLLISYYS TODETTU. EI IHME ETTÄ PUOLUSTUKSEN TODISTAJIA EI HUOMIOITU LAISINKAAN. ILMEISESTI KUN KÄYTETÄÄN PAKKOKEINO NIMIKETTÄ SILLOIN ASIA ON RATKAISTU ETUKÄTEEN JOSSAKIN.
NYKYISEN TUOMIO RATKAISUN SELITYS EI KESTÄ PÄIVÄNVALOA JA OSAKKAIDEN MIELIPITEITÄ.
KEKSIJÄ TOTEAA TÄLLÄ KERRALLA EI ANNETA HALLINTORIKOLLISILLE PERIKSI, VALTA TURMELEE TUOMARIT TOTAALISESTI.
HE ELÄVÄT KUIN ERI MAAILMASSA, KUIN MISTÄ HE TEKEVÄT RATKAISUNSA,SIKSI NE USEIN OVAT TÄYSIN KÄSITTÄMÄTTÖMIÄ.
KUTEN TÄSSÄKIN TAPAUKSESSA JOSSA EI LÖYDY MITÄÄN AINEKSIA MILLEKÄÄN TUOMIOLLE, JOKA SELVITETÄÄN HOVIOIKEUDELLE TARKKAAN.
NÄILLE KOLMELLE HENKILÖLLE ANNAN ANTEEKSI SINÄ PÄIVÄNÄ KUN ILMAISEVAT MINULLE ANTEEKSI PYYNTÖNSÄ, SITÄ ENNEN HE EIVÄT SAA SIELUN RAUHAA JA NÄKEVÄT UNISSAANKIN VÄÄRÄT TEKONSA.
HOVIOIKEUDELLA ON TIUKKA PAIKKA, LÖYTÄÄ AMMATILLISTA PÄTEVYYTTÄ SALASSA PIDETTYJEN ASIOIDEN TUOMITTAVUUTEEN
JA/TAI KÄSITTÄÄ ETTÄ ANNISSA EI OLE ESITETTY VIRHEELLISESTI ASIOITA, DOKUMENTIT TODISTAVAT SEN.
Emerituskeksijä.
Olen lukenut tuomion, 117s.
Tuomari ei epäile, että Rainer Partanen olisi 20-30 vuoden ajan kehittänyt alumiiniakkua, että hänellä - oli ja on - varteenotettavia oivalluksia. Mutta tuomari on tyytymätön siihen, että voi mennä kymmenenkin vuotta siihen, että Partasen akkuja käytetään autoissa bensan asemasta. Hän arvelee, että ihmisiä on petetty, kun ei ole kerrottu, että pitää mahdollisesti odottaa niin kauan.
Pitkä liuta asiantuntijoita kuullaan, mutta kukaan ei pysty sanomaan onko Partasesta vallankumouksellisen keksinnön kehittäjäksi. Tuomari ei ota itse kantaa siihen onko rahaa kerätty petoksella vaan jättää arvioinnin osakkeiden ostajille. Hän on lukenut Frädenin kirjan “Petos". Siinä sanotaan, että uhrin pitää tuntea itsensä petetyksi, jotta pettäjä voitaisiin oikeudessa tuomita. Niinpä tuomari onkin yrittänyt selvittää kuinka moni alumiiniakkuun satsanneista on tenyt sen väärän tiedon pohjalta.
Tästä laskutehtävästä ei tuomari ole selvinnyt vaan hän huitaisee ilmasta arvion, että kaksi kolmasosaa osakkeen omistajista tuntee, että heitä petettiin. Tällä perusteella langetetaan tuomio; vuosi ja seitsemän kuuukautta vankeutta. Kun keksijä kuitenkin on 69 vuotias jää vankilatuomio ehdolliseksi. Keksiminen estetään antamalla Partaselle kuuden vuoden toimintakielto .
Seppo Isotalo
isotalo@suur-tukholma.se
KUKAAN EI ALUNPERIN ILMAISSUT ETTÄ ON PETETTY JA VAHVAN POLIISIN SYYLLISTÄMIS OPERAATION JÄLKEEN VAIN NELJÄ OSAKASTA.
KOSKA KOKO SYYTE PERUSTUU VALTION VIRKAMIESTEN MUSTA TUNTUU ALOITTEESEEN, NIIN VOIKO SILLOIN SAADA OIKEUTTA.
KOSKA JÄRJESTELMÄLLISESTI ON PIDETTY KAIKKI OMAISUUS TAKAVARIKOSSA JOKA TAKAA TUHON. NÄIN ULOSOTTOVIRASTON VIRKAMIEHET, SYYTTÄJÄ JA TUOMARI ON SUUNNITELLUT ASIAN.
VALITUS HOVIOIKEUTEEN LÄHTEE ENNEN 16.04.2009.
Emerituskeksijä.
1. Väite että keksintöä ei ole. Väitettä ei kukaan ole todistanut oikeaksi. Lukuisat patenttihakemukset tukevat sitä että keksintöä on kehitetty jatkuvasti. Kun keksinnöt ovat salaisia niin kaikki väitteet niistä ovat perättömiä. Toiminta keskeytettiin keskeneräisenä, joten mitään todellista vastausta ei voi saada ennen kuin toteutus tehdään. Yhtiöllä oli runsaasti rahavaroja ja juuri tehty suuri sijoitussopimus 4,5 milj. € . Kun nyt ei anneta keksijän todistaa keksinnön olemassaoloa niin miten voidaan väittää että hän
on pettänyt joitakin tahoja
2. Tuomari on hyvin loukkaantunut ja kielteinen, kun Liiketoimintasuunnitelma esitteen keksintöä koskevia tietoja jotka ovat salaisia ei haluta selitellä, asiat joita on väitetty virheellisiksi ja harhauttaviksi. Väite ei pidä paikkaansa koska esitteen tiedot ovat tavoitteellisia ja muutenkin oikeita. Kaikkea voi aina tulkita kielteisesti kuten tuomari on omilla esimerkeillä tehnyt.
3. Tuomari haluaa selitellä hyvin kielteisesti varojen hankintaa joka on ollut täysin keskeinen asia antitoiminnassa ja mitään muuta kehitys toimintaa ei ole päätetty toteuttaa, ennen kuin tarvittavat minimi varat 2,4 milj.€ on koossa. Salaisia tuotekehitys asioita ei toteuteta ennen kuin varat on koossa.Myös tuomarin tuomio voi vaikuttaa siihen tuleeko ulkomaiset suur sijoittajat lopulta mukaan sijoituksellaan, vai tuhoaako tuomarin päätös koko hankkeen, ilman mitään näyttöä.
4. Tuomari ei ole huomioinut sitä että käytännössä kukaan osakkaista ei ole ilmoittanut että heitä olisi petetty, vasta poliisin ja syyttäjän pitkäaikaisesta syyllistämiskampanjan seurauksena neljä osakasta yhtyi syyttäjän esitykseen. Joista yksi on selvästi ei osakas joka aikanaan halusi osakkeensa lunastukseen ja pettyi välimiesoikeuden ratkaisu tulokseen.
5. Lisäksi kaikki tapahtumat on tehty seitsemän vuoden aikana täysin lakien mukaan,myös “RATAN” huomautukset ovat olleet lainvastaisia, eikä yritystoiminnassa ole ollut moitittavaa tilintarkastajan mukaan, ainoastaan jonkin muotoseikan mukaan ja yhtiökokoukset on antanut vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle
6. Tuomarin virhe on tapahtunut, koska hän pitää pakkokeinolain mukaista tutkintaa jo valmiiksi todettuun syyllisyyteen selvänä. Siten sitä on informoitu poliisin ja syyttäjän taholta eteenpäin. Tuomarin päätös perustui hänen omaan ajatukseen että kun puolet oli ehdottomasti todennut kirjallisella todistuksella keksijän syyttömäksi törkeään petokseen ja uskoivat keksintöön. Silloin tuomari totesi että vain kolmasosan hän hyväksyy ja silloinhan on petetty kahta kolmas osaa ja hänellä on enemmistö. Tuomari on lukenut Dan Frändenin kirjan “Petos".Siinä sanotaan, että uhrin pitää tuntea itsensä petetyksi, jotta pettäjä voitaisiin
oikeudessa tuomita. Tätä tietoa tuomari ei ole omaksunut. Myös Jaakko Tapanin kirjassa Petos liikesuhteessa on maininta että asianomaisen kuuluu itsehankkia kaikki tieto mikä on saatavissa ennen kuin voi syyttää petoksesta.Tietoa oli saatavissa kaikenaikaa yrityksen toimistossa.
7. Miten on tuomiossa käsitettävissä että keksijä tuomitaan petoksesta ja kaikki tieto on ollut yhtiön markkinoimaa ja yhtiö ei ole osallinen petokseen koska puolet osakkaista ei sitä hyväksy. Miten tämä toinen puoli osakkaista on saatu petoksen uhriksi vain tuomarin päätöksellä. Kaikki tieto on yleistä tietoa joka ei ole virheellistä ja siten oikeata. Moni taho on tutkinut esitteitä mutta ei ole ilmoittanut mistään virheistä. Voiko tällainen tuomio olla pysyvä. Vain keksinnöt ovat salaisia.
8. Lopuksi kun jumala on siunannut tämän työn eikä hän jätä rankaisematta niitä
jotka yrittävät tuhota hänen johdollaan toteutettua työtä. Silloin sietäisi miettiä
mitä on tullut tehtyä. Tällä tarkoitan sitä että kun keksijä toimii sisäisen
intuitiivisen johdatuksen alaisena se on jumalan johdatusta.
Emerituskeksijä.
Kamerat kuvaa kaikenaikaa liikkeitäsi ja kännykkä paljastaa olinpaikkasi. Nyt on enää aivan lyhyt askel täydelliseen Orwellin orja yhteiskuntaan, sillä lehdistö ei enää saa esittää mitään kritiikkiä hallintotoimista tai tukiaiset viedään.
Näin Suomalaisista tehdään orjia eikä kukaan nouse enää barrikaadeille kuten 60-luvulla, kaikki on nyt valmiiksi aivopesty. Tämä on tosi kammottavaa, on korkea aika saada puheet edes liikkeelle sillä vielä voi pelastaa sen mikä on pelastettavissa. Pikku hitleri on joka virastossa ja kaikki on verkostoitunut kuitenkin mikään ei toimi tietoyhteiskunnassa niin että talous hyötyisi siitä.
Nyt pitää saada radikaalit liikkeelle muuten kehitys pysähtyy, oikeisto herätys jo riittää sosiaalisointi, meidän elämä on sosialisoitu valtiolle. Konsensus tulee kieltää lailla kuten monopolit. Konsensus on tappanut vapaan lehdistön siitä on enää haalea muisto jäljellä vanhalla ikäluokalla
Missä on vapaa tahto rakentaa oma elämä omanlaiseksi eikä jonkun yläkerran kaavan mukaan. Vapaa idealismi kunniaan, taiteilijan vapaudet kaikille silloin tulee ideoita ja työtä kaikille eikä tarvitse nyhjää tyhjää jollakin hiton työttömyys tuella jota valvotaan aurinkoakin tarkemmin ettet vain erehdy silloin tekemään jotain ansainta työtä edes kuvitteellisesti.
Kansalaispalkka takaa minimi toimeentulon eikä sitä tarvitse valvoa byrokraatti armeija. Näin voidaan lopettaa kaikenlaiset muut tukiaiset kansalaisille. Valtavan suuri valtion hallinto terrorisoi kansalaisia ja syö heidän tulonsa tarkkaan, siksi Suomalaiset pysyy köyhänä ja kun yrittää jotakin uutta niin on rikollinen.
Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan, yrityksiltä pois kirkkovero, kirkko kantakoon omat kolehtinsa jäseniltään.
Keksijät on yhteiskunnan suurenmoisin taiteilija joukko joka on historian aamunsarastuksesta kehittänyt kaiken olevan, he ovat juuri se luova jumaljoukko joka antaa itseltään kaiken hyvin edullisesti, koska se on heidän luomistehtävä.
Taiteilijat ovat keksijöitä ja keksijät taiteilijoita joka alalla. Parhaimmillaan meitä on jo miljoonia, vaikka ei moni ole sitä huomannut.
Emerituskeksijä
Suomalaisen inkvisitio järjestelmän laittomuuksille on saatava loppu. Kuten inkvisitio järjestelmä kulki tiensä päähän, samoin on tehtävä ulosottoviraston kanssa, tavalla tai toisella.
Inkvisitio voudilla on rajaton valta jolle käräjätuomareiden päätökset on pelkkää ilmaa ja niitä ei tarvitse noudattaa. Vouti voi pallotella vuositolkulla asioita edestakaisin ilman että joutuu vastuuseen mistään. Voudin apurit esiintyvät kuin keisarin apulaiset ja että heillä on sama valta päättä asioista ja käyttäytyvät kuin jokainen teko olisi oikeutettu.
Miksi näin siksi että he eivät koskaan joudu vastuuseen tekemisistään. Vouti voi tuomita henkilön ikuiseen taloudelliseen kadotukseen sillä lonkerot jatkuvat oikeuteen ja syyttäjälle saakka nämä tekevät yhteistyötä kansalaisen tuhoksi. Kuka lähtisi perkaamaan 90-luvun sotkuja jossa ulosottoviraston päälliköille tulisi kaikille antaa linnatuomio koska oma kokemus hävyttömyydestä kertoo miksi niin moni teki itsemurhan silloin, tuhannet yrittäjät.
Suomalaiseen hallintoon on saatava täys puhdistus, sillä laittomuus rehottaa täysillä, mitä voi tehdä köyhä kansa kun valitukset menevät käytännössä suoraan roskakoriin. Lausumalla ei anna aihetta toimenpiteisiin, tämän lauseen osaa jokainen instanssi ulkoa ja sitä käytetään ahkerasti. Hallinto on erikoistunut siirtelemään valituksia edestakas ja joka kerta on kolmeviikkoa aikaa valittaa uudestaan, onko tässä oikeutta ja kohtuutta. Ennustukseni on että näissä asioissa tapahtuu räjähdys ennemmin tai myöhemmin eikä silloin ketään säästetä.
Emerituskeksijä.
VOUTI VISA KALLIO ON MAKSANUT MUIDEN ALIHANKKIJOIDEN LASKUT, MUTTA VAIN TÄMÄN YHDEN T:MI ACTAMED:IN LASKUJA EI MAKSA JA SIIHEN EI OLE YHDENVERTAISUUDEN VUOKSI OLEMASSA MITÄÄN PERUSTETTA.
Emerituskeksijä
Jossa osakkaat vakuuttavat että he eivät ole syyttäneet keksijää harhauttamisesta tai petoksesta. Vaan poliisi oli kuulemistilaisuudessa sanonut että on jo todistettu keksijän syyllisyys.
Silloin he totesivat että jos se on totta niin haluavat korvauksen sijoituksestaan. Eli poliisi ja syyttäjä sekä tuomari ovat kaikin keinoin pyrkineet syyllistämään keksijän, siten että osakkaat luulisivat että keksijä on tehnyt petoksen.
Emerituskeksijä.
MEITÄ KAIKKIA HUIJATAAN ! . VALTIO PYRKII EDELLEEN VARASTAMAAN KEKSINNÖN KEINOJA KAIHTAMATTA
ESTÄMÄLLÄ TOIMINTAMME JA SILLÄVÄLILLÄ TKK JA VTT TUTKIVAT TIETOJA JOITA HEILLÄ ON
1-3 VUODEN KULUTTUA KUN TUOMIO KÄSITELLÄÄN HOVIOIKEUDESSA JA VASTA SILLOIN KÄSITELLÄÄN MYÖS SYYTTÄJÄN VALITUS..
SITÄ ENNEN EI VAROJA PALAUTETA EUROPOSITRON:LLE VAIKKA OIKEUS PÄÄTTI NIIN, KOSKA SYYTTÄJÄ ON SANONUT VALITTAVANSA ASIASTA.
YHTIÖ JOUTUU JO PYSÄYTTÄMÄÄN TOIMINTANSA KOSKA SILLÄ EI OLE RAHAVAROJA TOIMIA ENÄÄN JA SITEN ON VAARASSA KAATUA MYÖS MILLENIAL SOPIMUS JA KAIKKI ON VALTION SYYTÄ.
EMME OTA SUOMEEN VASTAAN MILLENIAL RAHAVAROJA KOSKA VALTIO OTTAISI MYÖS NEKIN, YRITTÄJÄ ON SUOMESSA TÄYSIN LAINSUOJATON. KAIKKI TOIMINNOT ON SIIRRETTÄVÄ RUOTSIIN.
NYT ULOSOTTO VIRASTO EI MAKSA ALIHANKKIJOILLE VAIKKA OVAT ULOSMITANNEET YHTIÖLTÄ VARAT MAKSUIHIN JA ALIHANKKIJAMME EI VOI TOIMIA ENÄÄN.
Uusien valtion aiheuttamien vahinkojen ja haittojen torjumiseksi, toteutus tapahtuu Ruotsissa.
Emerituskeksijä
Lunastettuja osakkeita tulee myyntiin jälkimarkkinoille vain pieni erä, sillä sijoittajien rahoitussopimukset erääntyvät lähitulevaisuudessa ja projekti alkaa Ruotsissa. Myynti käsittää 320 osaketta, hintatarjouksia otetaan vastaan lähtöhinta 1500 €/kpl kaupat tehdään enitentarjoavalle tarjous aika 31/3 2009 mennessä ja kaupat tehdään seuraavan viikon aikana.
Osakkeita voi tiedustella yhtiöltä joka antaa lähempiä tietoja asiasta contact@europositron.com
Blogisivut ovat pääasiassa yhtiön sisäiseen viestintään, jolla pyritään saamaan keskustelua ja näkökulmia tulevaisuutta varten. Hienoa, että tuomarikin on löytänyt meidät.
Täytyy myös tuomarin muistaa, että tämä on koko projekti on RAUHANOMAISTA KANSALAISAKTIVISMIA, jolla pyritään esim. vaikuttamaan ilmastonmuutoksen hidastamiseen tai peräti sen pysäyttämiseen.
Keksintöihin sijoittaminen on myös järkevää, koska kaikenlainen etukäteen tekeminen on järjen käyttöä ja uusilla keksinnöillä saadaan huomattavat säästöt nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.
On myöhäistä mennä mielenosoituksiin eduskuntatalon ja käräjäoikeuden eteen, kun meri on jo noussut kauppatorille ja miljoonataloja on veden vallassa.
Henkilövahingot ja omaisuusvahingot tulevat olemaan erittäin mittavia. Monet menettävät omaisuutensa ja henkisen tasapainonsa!
Käsittääkseni tuomari on keksijän kanssa erimieltä .
Osakkaat eivät sulata käräjäoikeuden ratkaisua vaan tämä prosessi on vaarantanut nimenomaan piensijoittajien osuuden koko projektissa!!
Koska tuomari on ottanut kannanoton, käsitän sen sillä lailla, että hänellä on meille jotain sanottavaa: Täydellisiä ja virheettömiä henkilöitä on tuskin missään.
OLISIKO TUOMARI VALMIS TEKEMÄÄN UUDEN LAKIALOITTEEN, JOKA TUKISI KEKSIJÖITÄ?
AINAKIN TAPAUKSESSAMME ON LAAJA MATERIAALI ESIM. PATENTTILAIN JA JULKISUUSLAIN RIKKOMISET=Tuomareille pitää saada paremmat toimintaohjeet, ettei tämäntapaiset tulkinnat olisi mahdollisia.
Kevät-terveisin: Ilkka Laakso
Voiko uusmerkintäantia toisin hoitaa,kun on ollut ensimmäisenä vuotena v.2001 OY:LAIN mukaan tehty ANTIPÄÄTÖS, kun on ANTIESITE, kun on LIIKETOIMINTASUUNNITELMA jossa kaikki asiat on tavoitteellisia. Kirjanpito hoidettu ulkopuolisen TILITOIMISTON ja TILINTARKASTAJAN toimesta, jonka YHTIÖKOKOUKSET on hyväksynyt ja antanut VASTUUVAPAUDEN sekä hallitukselle ja toimitusjohtajalle.Yhtään lain vastaista tapahtumaa ei ole.
Patentointia on hoidettu AMMATTIMAISESTI jotta salaiset tiedot ei tule liian aikaisin JULKISEKSI. Liikeneuvottelut on hoidettu SIJOITTAJIEN kanssa AMMATTITAIDOLLA.
KEKSIJÄ ja yrittäjä ei voi määrätä koska rahoitus varat saadaan kokoon, on tehtävä työtä niin se selviää ajallaan.
PATENTIT haetaan vasta kun RAHOITUS on koossa ja kun PROTO-OHJELMA on toteutettu.
TUOMIO ON ANNETTU MUSTA TUNTUU PERIAATTEELLA, TÄYSIN ILMAN KIISTATONTA NÄYTTÖÄ.
TÄMÄ ON IHMISOIKEUS TILANNE SUOMESSA , SITÄ EI OLE !.
Jos tämä loukkaa tuomaria niin hänen on mentävä itseensä, hän on ensin loukannut itsenäistä yrittäjää ja keksijää tuomitsemalla hänet syyttömänä ankaraan 30 vuotisen elämäntyön tuhoavaan rangaistukseen.
LISÄKSI TUOMARIT TIETÄVÄT ETTÄ EIVÄT OLE VASTUUSSA MISTÄÄN KENELLEKÄÄN JA KUKAAN EI VOI HEITÄ RANGAISTA.
MUTTA HE EIVÄT TIEDÄ, MUTTA SAAVAT TIEDON ETTÄ JUMALA RANKAISEE HEITÄ !.
Yrittäjäkeksijä emeritus Rainer Partanen
TUOMARI MARITTA PAKARINEN on kirjoittanut täytetekstiä 117 sivua.
Täyte sivut koskevat syyllistäviä kuulusteluja ja muita yritys asioita joita yhtiö voi muuttaa mielensä mukaan ja tilanteen niin vaatiessa, yritystoiminta on elävää ja asioita joutuu muuttamaan tilanteiden mukaan aika paljon seitsemässä vuodessa.
Kaiken lisäksi toiminta keskeytettiin keskeneräisenä, niin mitenkä keskeneräinen työ voi olla valmis.
Kirjanpito on huippuhyvin tehty ja kunnossa. Eikä ole ollut väärinkäytöksiä.
Kaikki asiat on kuitenkin tehty lakien mukaan oikein, suurin osa asioista on tavoitteellisia ja siten niitä ei voi pitää harhaanjohtavina.
Ja sittenkään TUOMARI ei esitä mitään näyttöä että olisi kiistattomasti osoitettu että keksintöä ei ole. Siihen ei pysty kukaan koska salainen keksintötyö on kestänyt yli 20 vuotta ja keskeiset keksinnöt on pidetty salassa.Mistä sitten on annettu tuomio ?.
Hämmästynyt; Emerituskeksijä
EMERITUSKEKSIJÄ
Oikeuslaitos Suomessa ja Ruotsissa nauttii kansalaisten luottamusta. Tuomiot perustuvat lakiin. Tuomarit eivät ole lahjottavissa. Tällainen tilanne on hyvin tärkeää yhteiskunnan kannalta. Me valitsemme poliittiset päättäjät, mutta tuomarit nimitetään pätevyyden perusteella.
Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että oikeuskäytäntöä ei tulisi arvostella. Ruotsissa on Oikeuskansleri Lampertz jopa esittänyt yleistettävissä olevia väitteitä siitä, että syyttömiä on tuomittu. Suomessa ei kukaan tällaista väitä. Suur-Tukholma on kuitenkin selostanut kahta juuri nyt tuomion saanutta oikeustapausta, jotka ovat Suomessa jääneet oikeuskäytännön kannalta välttämätöntä arvostelua vaille.
TUOMARI TOIMI VÄÄRIN. Keksijä Rainer Partasen tuomiossa no.1564 asia. R 08/6540
Suur-Tukholma on kertonut, että suomalainen alumiiniakun keksijä Rainer Partanen pidätettiin ja hänen omaisuutensa otettiin takavarikkoon. Kaksi henkilöä oli tehnyt tutkintapyynnön. Molemmat olivat ostaneet osakkeita. jotka oikeuttivat osuuteen niistä valtavista tuloista, jotka Partasen keksinnön realisointi antaa. Tutkintapyynnön tekijät halusivat osallistua Partasen toimintaan enemmän kuin mihin keksijä uskalsi heitä päästää. Petosta asiassa he eivät epäilleet, mutta eivät ymmärtäneet keksijän tarvetta pitää patentoimaton keksintö omana tietonaan.
Fortum Gas toimitusjohtaja Bo Lindfors oli toinen tutkinnan pyytäjistä. Hän ymmärsi keksinnön merkityksen sähköauton moottorin voimanlähteenä ja kaasuauton kilpailijana. Hän on nyt kahden vuoden poliisitutkimuksen jälkeen vakuuttunut, että Partaselle pitää antaa tilaisuus keksinnön toteuttamiseen. Hän ei enää edusta yritysintressejä kun hän on jäänyt eläkkeelle Fortum Gasista. X- Joht. Bo Lindfors oli oikeudenkäynnissä kuultu todistaja, jolla oli selvä käsitys 145 muun piensijoittajan kanssa Partasen mahdollisuuksista.
Asia tutkittu ja myös tuomari on tullut myönteiseen tulokseen. Partanen on 20-30 vuoden ajan kehittänyt alumiiniakkua ja tehnyt asiassa uusia oivalluksia. Näin ajatellen kysymyksessä ei siis olisi petos, jonka tarkoituksena on kerätä rahaa Partasen henkilökohtaiseen käyttöön. Näin Bo Lindfors ja muut osakkeiden omistajat voisivat saada keksintöön sijoittamansa rahat takaisin moninkertaisina.
Käräjäoikeus on kuitenkin tuominnut keksijän 1 v 7 kk vankeuteen petoksesta ja menettämään omaisuutensa. Mikä pahinta häneltä on vielä kielletty kuudeksi vuodeksi liiketoiminta. Siis keksijä kaltereiden taakse, rahat pois häneltä ja vielä päälle toimintakielto. Alumiiniakkua Partanen voi ryhtyä kehittämään vasta v.2015 kun hän on jo 75 vuotta. Keksintö on siinä vaiheessa, että sitä voidaan edistää vain liiketoiminnalla, jota keksijä ei voi laskea käsistään. Ehdollinen vankeustuomio muuttuu ehdottomaksi, jos Partanen jatkaa keksinnön toteuttamista.
Asiantuntijoita on kuultu, mutta kukaan heistä ei yritäkään osoittaa, että Partanen olisi toiminut petollisesti. He eivät pysty Partasen suunnitelmien pohjalta tekemään alumiiniakkua. Poliisi on siis näyttänyt keksijän asiakirjat toisille energia-alan asiantuntijoille. Pahinta mitä keksijälle voidaan tehdä. Jos Partanen olisi säilyttänyt kassakaapissaan kaiken tietonsa olisi patentoimaton keksintö voitu varastaa. Poliisilla ei siis ole mitään käsitystä siitä kuinka patentoimatonta keksintöä pitää suojella.
Kuultujen asiantuntijoiden olisi pitänyt todistaa, että Partasen puuhat ovat vain silmänlumetta, että kaikki Partasen 40 patenttihakemusta ovat arvottomia, että Partanen on käyttänyt 20 vuotta petoksen valmisteluun.
Tuomari on joutunut etsimään todistajia niiden 300 henkilön joukosta, jotka todellakin uskovat alumiiniakun olevan mahdollisuuksien rajoissa ja sijoittaneet Partasen yhtiöön. Tämä tuntuu ihan mahdottomalta, mutta kun summat ovat keskimäärin vain 4.000 euroa voi ajatella, että usko Partasen keksintöön ei ole niin varma, että sitä ei voisi horjuttaa, kun vakuuttelun taakse asettuu poliisi Suomessa ja ulkomailla, syyttäjä ja tuomari.
Tuomari on lähettänyt syyttäjän keksimän ajatuksen petoksesta osakkaille perusteluineen ja pyytänyt kannanottoa. Hän on myös esittänyt, että osakkaat vaatisivat takaisin maksamiaan rahoja, vaikka mitään petosta ei ole toteen näytetty. Osakkaat voisivat käsittää syyttäjän väitteet jo annetuksi tuomioksi ja ajattelisivat, että Partasen toiminta keksijänä on pysäytetty. Heidän rahansa ovat siis jääneet turhan pantiksi ja tuomarin kirjeeseen kannattaa vastata.
Kolmannes osakkaista on selvästi kirjoittanut, että he eivät usko syyttäjän väitteisiin. Muut ovat joko jättäneet kokonaan vastaamatta tai sitten vaan ilmoittaneet, että he haluavat rahansa takaisin. Muutamat harvat ovat valmiit tuomitsemaan Partasen syyttäjän kirjelmän perusteella - ilman oikeudenkäyntiä. Todistajiksi Partasen petoksesta ei heistäkään ole. Tuomari siis on vetänyt vesiperän kun hän etsii tukea syyttäjän väitteille.
Tuomion perusteluissa sanotaan, että kaksi kolmasosaa osakkeiden omistajista kokee itsensä petetyiksi. Tällä perusteella on Partanen tuomittava petoksesta. Siis kun mistään ei löydetä näyttöä Partasen petoksesta tulkitaan osakkaiden kannanotto virheellisesti ja päädytään väärään tuomioon.
Petoksen todistamisen puuttuminen on korvattu 117 sivulla tekstiä, jossa mm kuvataan siitä kuinka rahat ovat kulkeneet osakeyhtiön, Partasen aikaisemman yrityksen ja hänen itsensä välillä. Näillä tiedoilla ei ole mitään tekemistä keksinnön kanssa. Petos on tapahtunut, jos Partasella ei ole mitään keksintöä vireillä. Tällaista ei oikeus ole pystynyt todistamaan - vaikka halu on kova.
Jos oikeus olisi voittanut ja Partanen vapautettu olisi Suomen valtio joutunut korvaamaan menetyksen, joka aiheutui 1,5 vuoden viiveestä arvokkaan keksinnön markkinoinnissa. Lisäksi olisi maksettava Partaselle korvaus pidätysajasta ja siitä, että hän ei ole voinut tehdä työtään kun rahat on takavarikoitu.
Seppo Isotalo
Sosiaalipolitiikan dosentti
TUOMARI SEKOILEE JA PUUTTUU YHTIÖN ASIOIHIN JOTKA YHTIÖKOKOUS ON HYVÄKSYNYT. TUOMARILLA EI OLE NÄYTTÖÄ MISTÄÄN LAINVASTAISESTA KAIKKI ASIAT ON HOIDETTU LAKIEN MUKAAN OIKEIN.
YHTIÖLLÄ ON OIKEUS AINA TILANTEEN NIIN VAATIESSA MUUTTAA TEHTYJÄ PÄÄTÖKSIÄ, OPERATIIVISISTA PÄÄTÖKSISTÄ EI YKSITYISEN OY:N TARVITSE TIEDOITTAA KENELLEKÄÄN YHTÄÄN MITÄÄN KOSKA SE KUULUU LIIKESALAISUUKSIEN PIIRIIN.
LAISSA ON SÄÄDETTY MITÄ YHTIÖ PÄÄTTÄÄ JA TIEDOTTAA KOKOUSPÖYTÄKIRJASSA YHTIÖKOKOUKSISSA JA MITÄ OSAKAS VOI PYYTÄÄ SELVITETTÄVÄKSI JA TIEDOITETTAVAKSI, SILLOIN KUN ON OIKEUTETTU OLEMAAN LÄSNÄ KOKOUKSISSA.
HYVIN TARKASTI ON NOUDATETTU ANTIESITETTÄ JA LIIKETOIMINTASUUNNITELMAA, JOTA ON VÄITETTY VÄÄRÄKSI TIEDOTTAMISEKSI, TIEDOTUS ON OIKEATA MUTTA TAVOITTEELLISTA.
TUOMARI VÄITTÄÄ ETTÄ OLISI PITÄNYT KÄYTTÄÄ TUOTEKEHITYKSEEN ANTIVAROJA ANTIAIKANA. KUKA SELLAISEN PÄÄTÖKSEN ON TEHNYT ?. SELLAISTA PÄÄTÖSTÄ EI OLE EUROPOSITRON TEHNYT.
TUOMARIN KOKO SELOSTUS ON TÄYNNÄ VALHEELLISIA VÄITTÄMIÄ PATENTEISTA, JOITA YHTIÖ EI OLE KOSKAAN EIKÄ MISSÄÄN OLE VÄITTÄNYT OLEVAN OLEMASSA. TARKASTI ON SELOSTETTU OLEMASSA OLEVAT HAKEMUKSET.
TUOMARI ON OTTANUT SYYTTÄJÄN ROOLIN SAMANAIKAISESTI KUN SELOSTAA PÄÄTÖSTÄÄN.
VAIN SYYTTÄJÄ VÄITTÄÄ ETTÄ OSAKKAITA ON PETETTY JA SIIHEN TUOMARI YHTYY, KUKAAN MUU EI SELLAISTA OLE VÄITTÄNYT.
KAIKKI RAHAVARAT ON TALLELLA JA OIKEIN KÄYTETTY SIITÄ TODISTEENA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖS JA VASTUUVAPAUS HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE.
VASTA PITKÄLLISTEN MANIPULOINTI OPERAATIOIDEN JÄLKEEN POLIISI JA SYYTTÄJÄ SAI NELJÄ OSAKASTA YHTYMÄÄN SYYTTÄJÄÄN.
MONET MUUT OSAKKAAT ON SANONUT ETTÄ POLIISI OLI TODISTANUT JO PETOKSEN TAPAHTUNEEN, KUN POLIISI KUULUSTELI HEITÄ.
TÄRKEIN SEIKKA JOHON TUOMIO KOHDISTUU ON ETTÄ KEKSINTÖÄ EI OLE OLEMASSA, TÄTÄ VÄITETTÄ TUOMARI EI KYKENE TODISTAMAAN LAISINKAAN, KOSKA KAIKKI ASIAAN LIITTYVÄT USEAT KESKEISET KEKSINNÖT OVAT SALAISIA.
SIIS TUOMARILLA EI OLE NÄYTTÖÄ MISTÄÄN LAINVASTAISESTA SILTI HÄN ON TUOMINNUT TÖRKEÄSTÄPETOKSESTA. YKSI VUOSI JA SEITSEMÄNKUUKAUTTA VANKEUTTA JOSKIN EHDOLLISENA. LISÄKSI KUUSIVUOTTA LIIKETOIMINTAKIELTOA.
EMERITUSKEKSIJÄ
KUN 4 OSAKASTA YHTYI SYYTTÄJÄÄN MUTTA 276 OSAKASTA EI YHTYNYT, OSAKKAITA OLI 280 . TULIKO TUOMARI MARITTA PAKARISELLE AJATUS KATKO ?.
TUOMARI ESITTELEE KIRJALLISUUTTA ASIASTA. Dan Fränden kirja petos, jossa on maininta että petetyn on itse ilmaistava tulleensa petetyksi. UNOHTIKO TUOMARI ASIAN KUN KATSOO YLLÄ OLEVIA LUKUJA. Jaakko Tapanin kirja petosliikesuhteessa, jossa asianosaisten tulee itse hankkia tietoa kun sitä on saatavissa. TIETO OLI SAATAVISSA YHTIÖN TOIMISTOSSA, JOKA LUKI ESITTEISSÄ.
KOSKA EI OLLUT KIRJALLISTA LAUSUNTOA ETTÄ EI OLE PETETTY KUIN 145 OSAKKAALTA, 280 OSAKKAASTA.
SILLOIN TUOMARI TEMPAISI ILMASTA PÄÄTELMÄN ETTÄ 2/3 OSAA ON PETETTY, JOTTA HÄNELLÄ OLI ENEMMISTÖ.
KEKSINTÖÄ EI OLLUT KOSKA VTT JA TKK EI TUNTENUT ASIAA.
SIIS MAAILMASSA EI VOI OLLA KEKSINTÖJÄ JOS VTT TAI TKK EI TUNNE ASIAA.
MITEN TUOMARI VOI ESITTÄÄ MITÄÄN NÄIN JÄRJETÖNTÄ JA SITTEN VIELÄ UHKAA KUNNIAN LOUKKAUS SYYTTEELLÄ.
OLISIKO LEHDISTÖN JA KANSALAISTEN TARTUTTAVA ASIAAN SILLÄ KEKSIJÄ ON VALMIS PUHUMAAN KAIKISTA MUISTA ASIOISTA, PAITSI KEKSINTÖSALAISUUKSISTA, JOITA VARJELLAAN OSAKKAIDEN SIJOITUSTEN VUOKSI.
KESTÄÄKÖ TUOMAREIDEN TOIMINTA PÄIVÄNVALOA VAI PITÄÄKÖ NIITÄ HOITAA SALASSA, JOTTA VOI RIKKOA KAIKKIA LAKEJA JOTKA EDUSKUNTA ON SÄÄTÄNYT.
EMERITUSKEKSIJÄ
Suomi tarvitsee tehokkaita julkisia investointeja. Tarvitsemme vahvaa yrittäjyyttä ja kykyä kaikki alat läpileikkaavaan kansainvälistymiseen.
Tuottavuutta tulee kohottaa uusia ideoita hyödyntämällä ja uutta teknologiaa luomalla. Uudet innovaatiot tulee saada nopeasti käyttöön.
Pääministeri kaipaa kasvualoitteita varsinkin energiaan liittyviin asioihin Turun Sanomissa.
Vaikea saada Suomeen kasvualoitteita energiaan liittyen.
Tulevaisuuden keksinnöt kyseenalaistetaan oikeusistuimiin asti.
Yksityinen alkurahoitus katsotaan Suomessa laittomaksi!
Akkukeksijän Rainer Partasen kohtelu Suomessa, on johtamassa keksinnön viemiseen ulkomaille!!
Millennial Technology (Denis Palmer) rahoittaa prototyyppiohjelman ja lopulliset patentit 4.5 milj. euroa!!
Tässsä menee ulkomaille nyt suuri tulevaisuuden ala, joka olisi voinut olla Suomelle uusi vientikivijalka ja vaurauden tuoja.
Osaamislähtöistä kilpailuetua ei arvosteta Suomessa kuin juhlapuheissa.
Viimeiset ajat ottaa keksijään yhteyttä:
contact@europositron.com
Terveisin Europositronin osakasryhmän puolesta:
Ilkka Laakso
Aikansa kun hakkaa päätänsä seinään, tekee hyvää lopettaa. Yhtiön johdon ratkaisu on oikeansuuntainen ja mahdollistaa avarammat tulevaisuuden näkymät.
Ruotsissa ilmeisesti ymmärretään, mitä LUOVA HYVINVOINTIYHTEISKUNTA tarkoittaa: kun käytetään järkeä saadaan vähemmällä energialla enemmän aikaan.
UUDET KEKSINNÖT OVAT LUOVUUDEN KORKEINTA LUOKKAA JA NE PITÄISI OLLA VALTIOIDEN ERITYISESSÄ SUOJELUSSA.
Hyödynnetty osaamisetu käsitetään Ruotsissa, mutta ei Suomessa.
Tietämäni eliittiosakasryhmä on odottanut tämäntapaista ratkaisua kärsimättömästi!
Karistetaan tämän maan tomut jaloista, että päästään tekemään itse asiaa!
Informoin ensi viikolla osakkaita enemmän.
Suuresti kunnioittaen: Ilkka Laakso
Hei! Tiedoksi, että joudun luultavasti virka-asemani puolesta tekemään
päämiehestäsi Rainer Partasesta tämän blogikirjoitusten johdosta
rikosilmoituksen kunnianloukkausrikoksesta.
Uskon, että Partanen olisi tarvinnut lainopillisen avustajansa apua myös
jälkikäteen tuomion ja prosessinkulun ymmärtämisessä. Partanen ei tunnu
ymmärtäneen, että esimerkiksi hänen oma loppulausuntonsa on otettu sanasta
sanaan osaksi tuomiota ottamalla se kokonaisuudessaan tuomion liitteeksi.
Liite on mennyt jokaiselle jäljennöksen saaneelle. Partanen ei myöskään
tunnu vieläkään ymmärtäneen, vaikka olen asiasta istunnossakin sanonut,
esimerkiksi sitä, että osakkeenomistajat ovat olleet jutun ASIANOSAISIA,
joille on ollut PAKKO lähettää tiedoksi käsittelyilmoitus jutusta,
kirjallisen vaatimuksen toimittamispyyntö ja haastehakemus. Kysymys on
ollut prosessinedellytyksestä. Rikosoikeudenkäyntiä ei olisi voitu käydä,
jos ei asianomistajille olisi varattu tilaisuutta esittää mahdollisia
yksityisoikeudellisia vaatimuksiaan ja osallistua oikeudenkäyntiin ja
annettu tietoa syyttäjän syytekirjelmästä. Partasella tuntuu olevan hyvin
runsaasti vääriä tietoja prosessin kulusta, Partanen on muun muassa
luullut, että käräjäoikeus on pyytänyt Ruotsin poliisia kuulustelemaan
asianomistajia Ruotsissa. Näinhän ei ole, vaan tutkintaa Ruotsissa on
pyytänyt poliisi. Olisin toivonut, että lainopillinen apu olisi tavoittanut
Partasen myös siinä suhteessa, että hän ymmärtäisi, että tuomion
muuttaamiseen tähtäävät ponnistelut ja mielipiteiden esilletuominen
epämieluisan tuomion suhteen tulisi kohdistaa hovioikeuteen, joka vain ja
ainoastaan on se instanssi, joka tuomion muuttaa, jos muuttaa.
Ystävällisin terveisin
Maritta Pakarinen
käräjätuomari
Kirja käsittelee koko hallinnon rikollisketjua, nimineen ja hallinto virkoineen, joka teki optiosopimuksen keksijän kanssa ja kun samat sopimuksentekijät eivät lunastaneet optiosopimusta heillä ei ollut mukaan tuloa kehitystyöhön jatkossa.
Katkeruus nyt toteutuvasta keksinnön menettämisestä on aiheuttanut nykyisen tuomion törkeästä petoksesta. Syyttäjä sai tehtäväksi hankkia tuomion asiassa kostoksi, vaikka keksijä ei voinut vaikuttaa hallinnon sopimuksen toteutumiseen.
Kaikki kerrotaan yksityiskohtaisesti ja sopimusjäljennöksin. Tämä antaa kuvan siitä mitä Suomessa tapahtuu kulissien takana, petosta, kiristystä, lahjontaa, uhkailua, kateutta ja bulvaanien käyttöä jotta asia voisi säilyä piilossa.
Kirja kertoo jokaisen virkamiehen ja tuomarin nimen joka on ollut osallisena tässä väkisin järjestetyssä tuomiossa. Kuinka pitkään suojellaan pientä rikollisjoukkoa koko hallinnon rasitteena……….. kuka sisäpiiristä paljasti rikolliset tämän takana, oliko Tampereelta ?.
Tosiasioihin perustuva huippujännittävä kirja julkaistaan jos sitä ei pysäytetä Suomessa ja jos pysäytetään niin se ilmestyy Ruotsissa.
Keksijän tapaus muiden lisäksi, tulee avaamaan pandoran lippaan.
Suomi jossa taivaallinen ja hallinnollinen liturgia, korvaa hallinnon lain noudattamisen.
Suomi ei noudata laisinkaan ihmisoikeuksia.
Suomi on tekopyhä ja täysin sisältä mätä maa.
Valtiohallinnon mädännäisyys on loputonta voisi melkein tutkia mitä hyvänsä niin löytää täysin lainvastaista tuomari toimintaa ja tuomarikunnan tärkein tehtävä on suojella itseään ja rikollisia virkamiehiä, sama tehtävä on oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä.
Tuomarit on koulutettu siten että lait eivät koske heitä he saavat vastoin todisteita päättää mitä haluavat ja kukaan ei kyseenalaista heidän toimintaansa.
Kukaan ei ole tutkinut kuinka paljon syyttömiä tuomitaan vuosittain Suomessa.
Tarkalla tutkimuksella on todennäköistä että jopa 70-80 % tuomituista on syyttömiä tai liian ankaran tuomion saanutta. Tämä vankileirien saaristo on täynnä vankeja noin 30 % ylikuormitettuja joista osa nukkuu lattialla kun ei ole tiloja.
Kaiken mädännäisyyden kuorrutuksena on Suomettunut lehdistö, joka ei uskalla ja halua lausua mitään tästä hallintokorruption luvatusta paratiisista.
Näköjään ei edes EU-kykene saamaan ihmisoikeuksia Suomen valtion toteuttamaksi, vaikka ihmisoikeustuomioistuin antaa jatkuvia tuomioita valtion menettelyistä. Politikot eivät enää piittaa mistään, mihin maa on menossa ?.
Mitä eroa on Suomella ja Pohjois-Korealla , ei mitään kaksi viimeisintä kommunistidiktatuuria. Pienet erot ovat vain muodollisia, köyhät ovat ruti köyhiä ja paras rangaistus kaikesta on tehdä kasalaisista köyhiä
Pahasti tuntuu tuomarin ja syyttäjän pasmat olevan sekaisin.
Viranomaiset ovat itse huomanneet virheensä ja pelko sen julkisuuteen tulemisesta kertautuu tämän tapaisena toimintana.
Myös pelko työpaikkansa puolesta on ainakin syyttäjällä ilmeinen, sillä kopalla kun ei voi muuta tehdä, kun syyttää toisia!
Aikaa näissä ennakkotapauksissa tuntuu menevän runsaasti:
1. Suomesta ei ole tullut koskaan näin suurta läpimurtokeksintöä, vaikkakin kyllä keskisuuria esim. metallien jalostamisessa.
2.Keksinnön salassa pitäminen on eliittiosakkaille selvää, mutta ei viranomaisille.
3.Rahoitustarkastuksen tulkinta uusmerkinnöistä on sellainen, että virasto ei ole USKONUT KENENKÄÄN hakevan markkinoilta alkurahoitusta tavallamme.
Jälkikäteen sitten TULKITAAN LAKEJA.
4.Nyt menossa oleva oikeusprosessi on viranomaisten sotkujen kertautuvaa vaikutusta.
5.Käsittääkseni käräjäoikeuden “ratkaisu” on “lainvoimainen", tai muuten seuraavaksi syyttäjä ja tuomari käyvät oikeutta keskenään (heh-heh-heh).
Tämä vahvisti ajatukseni, ETTÄ OLEMME ENNAKKO-TAPAUS!
Oikeuslaitos on saanut itsensä naurunalaiseksi!
Oikeudenmukaisuutta pitää ilmeisesti lähteä hakemaan oikeuskanslerilta asti.
Viimeistään nyt EOK:n pitää puuttua “peliin".
Tukea ja allekirjoituksia protestilistoihin ja lainmuutoslistoihin on saatavissa osakkailta.
Suuresti kunnioittaen: Ilkka Laakso
Käräjäoikeuden ongelma, miten syyttäjä voisi tehdä vastavalituksen jos tuomittu ei ole ilmoittanut tyytymättömyyttä asiasta eikä valita.
Eikä myöskään syyttäjä ole ilmoittanut tyytymättömyyttä määrätyssä ajassa ja nyt kuitenkin syyttäjä haluaa tehdä vastavalituksen asiasta josta ei valiteta joka on saanut lainvoiman. Miten voi tehdä vastavalituksen jos ei ole valitusta asiasta ?.
Nyt ulosottovirasto ei palauta Ab Europositron Oy:n rahavaroja ja muuta omaisuutta jotka on ollut takavarikossa, kun eivät tiedä mitä pitäisi tehdä. Ollako lainvoima vai ei.
Voisiko joku lakitieteen professori vastata kysymykseen, kuinka lakia pitää tulkita vastoin lakia ja kenen toimesta kun toiset tuomarit pitävät yhtä tapaa oikeana ja toiset toista tapaa. Toimiako lain mukaan vai lain vastaisesti ?.
Tuomari totesi selostuksessaan, että keksijä ei millään tavalla tuonut esiin ammattitaitoaan ja puolustautunut kun VTT:n ja TKK:n todistajien lausuntoja vastaan. Eikä keksijä laittanut senttiäkään kehitystyöhön anneilla saaduista varoista.
Keksijä ei katsonut tarpeelliseksi keskustella salaisista keksinnöistä, vieraiden tahojen kanssa. Keksijä ei myöskään ole luvannut että rahoituksen hankinta aikana olisi kehitetty keksintöjä tai patentointia laajennettu. Sen aika tulee kun rahoituksen minimi 2,4 milj. € on varmistettu .
Tässä oli muutamia otteita tuomarin selostuksesta tuomiopöytäkirjasta ja keksijän vastaus niihin tässä.
TAISTELUJÄRJESTÖ VOISI OLLA GREANPIECEN, EOK:N JA AL-QAIDAN JOKIN VÄLI MUOTO, JOKA KUITENKIN TOIMISI SIIHEN TÄYSIN ANTAUTUNEIDEN IHMISTEN KOKO ELÄMÄN TARMOLLA JA JUMALAN SOTUREIDEN UHRIMIELELLÄ JA KERÄISI VARANSA VAPAINA LAHJOITUKSINA LÄNSIMAISSA.
LÄNSI MAAT JOTKA ON HENKISEN JA HENGELLISEN RAPPION TYYSSIJA JA ETENKIN OIKEUSLAITOS JOKA EI TÄNÄÄN PIITTAA SIITÄ KUKA ON SYYLLINEN JA KUKA SYYTÖN. PÄÄASIA ON ETTÄ MÄÄRÄLLINEN TUOMIOIDEN MÄÄRÄ TÄYTTYY VUOSITTAIN.
SUOMEN OIKEUSLAITOKSEN ONGELMA ON PITKÄT KÄSITTELYAJAT JA HUONO AMMATTITAITO JOKA JOHTAA JATKUVIIN VÄÄRIIN TUOMIOIHIN SEKÄ YHÄ USEAMMIN SYYTTÖMIEN TUOMITSEMISEEN.
SUOMI JOKA ON VAIKENEMISEN RAPPIOTILASSA TARVITSEE TAHON JOKA USKALTAA KERTOA HALLINNON VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ.
KORRUPTIOVAPAA SUOMI, MIKÄ VITSI. ONKO JOKU USKONUT MOKOMAA JOSKUS, ILMEISETI KUN HALLINTO NIIN SANOO PRAVDAN KAUTTA JOKA AINA KERTOO TOTUUDEN. SUOMEN LEHDISTÖ ON HERÄTETTÄVÄ RUUSUSEN UNESTA JOKA ON KESTÄNYT 65 VUOTTA.
50 LUVULLA HENTUSEN TOTUUDEN TORVI PITI VÄHÄN AIKAA HEREILLÄ KANSALAISIA, SEN JÄLKEEN VALTIOVALTA VAIENSI KAIKKI LEHDET, HYMY RIMPUILI JA MENESTYI JONKIN AIKAA KUNNES SEKIN OLI PAKKO MYYDÄ TAI TUHOUTUA VALTION PAINOSTUKSEN ALLA. KAIKKINAINEN TALOUDELLINEN PAINOSTUS VALTION TAHOLTA ON SE KEINO JOTA KÄYTETÄÄN PÄÄASIASSA TUHON AIKAANSAAMISEKSI. JOS ET VAIKENE EI ANNETA LEHDISTÖTUKIAISIA.
TUOMARI MARITTA PAKARINEN ON VÄÄRENTÄNYT ITSE LISÄÄ, ASIOITA JA TAPAHTUMIA TOTUUDENVASTAISIKSI, HÄNTÄ EI KIINNOSTANUT TOSIASIAT JA SUURI AMMATTITAITO ASIAIN HOIDOSSA. HUIPPUNA VARASTAEN 2/3 OSAN OSAKAIDEN ÄÄNIVALLASTA KERTOESSAAN HEITÄ HARHAUTETUN, VAIKKA OSAKKAAT EIVÄT SITÄ ITSE TODENNEET. TUOMIO PÖYTÄKIRJASSA NRO.1564 ASIA: R 08/6540 KUN HÄN SELOSTAA ASIOITA , ASIA SIVUT 70 – 97 , JOKA SITEN ON TUOMARI-RIKOS.
MIKÄ ON SUOMALAISEN TUOMARIN MORAALI KUN LUKEE HÄNEN KUMMALLISIA PÄÄTELMIÄ JOTKA KERTOVAT ETTÄ HÄN EI OLE LAISINKAAN PERILLÄ SIITÄ MITEN TÄLLAINEN KEHITTYVÄ UUSTEKNIIKAN KEKSINTÖ TULEE VIEDÄ TOTEUTUKSEEN.
MARITTA PAKARINEN EI YMMÄRTÄNYT, UUSMERKINTÄANTI ASIOITA, RAHOITUKSEN HANKINTAA, PATENTOINTI TEKNIIKKAA, AKKUTEKNIIKKAA, YRITTÄMISTÄ, LIIKETOIMINTAA, SALASSAPITOA, EIKÄ SITÄ ETTÄ JOS OLISI OLLUT PATENTTI SIITÄ OLISI OLLUT MAININTA JA SEN NUMERO MYÖSKIN MAINITTUNA LIIKETOIMINTASUUNNITELMASSA, HERÄÄ KYSYMYS MITÄ HÄN YMMÄRSI,TODENNÄKÖISESTI EI MITÄÄN !. JOKIN TAHO OLI HÄNELLE TODENNUT ETTÄ PITÄÄ SAADA TUOMIO, SE TAITAA OLLA LÄHINNÄ TOTUUTTA.
VIRKAMIES TUOMARI MARITTA PAKARINEN EI ELÄ TODELLISUUDESSA KUN LUKEE HÄNEN KIRJOITTAMAA TUOMIO PÄÄTÖKSEN SELOSTUSTA, HÄN KIRJOITTAA FIKTIO ROMAANIA JOSTA VOISI TULLA BESTSELLER KIRJA.
UUSMERKINTÄ ANTITOIMINTA VAROJEN HANKKIMISEKSI, ESITETÄÄN NEGATIIVISESSA VALOSSA ALUSTA LOPPUUN JA SITEN ETTÄ EI OLISI SAANUT OLLA MITÄÄN KUSTANNUKSIA ASIASTA. KUITENKIN KIRJANPITO KERTOO TOSIASIAT KUSTANNUKSISTA JA KOHTEET.
VAIN SYYTTÄJÄN VÄÄRISTELLYT JA TOTUUDENVASTAISET TIEDOT JOTKA LISÄKSI ESITETÄÄN ERITTÄIN NEGATIIVISESSA VALOSSA ON OTETTU MUKAAN TUOMARIN SELOSTUKSEEN, SAMOIN KUIN MUUTAMIEN OSAKKAIDEN KERTOMUKSET JOTKA YHTYIVÄT SYYTTÄJÄÄN.
VTT:N JA TKK:N LAUSUNNOT JOTKA ILMAISEVAT ETTÄ EIVÄT OLE KÄSITTÄNEET SALAISIA TIETOJA PATENTTIHAKEMUKSISSA JA MUISTIOISTA. JUURI NIIN OLI TARKOITUSKIN, SIIS SALASSAPITO ON ONNISTUNUT.
KAIKKI PUOLUSTUKSEN TODISTAJA KERTOMUKSET ON JÄTETTY POIS JA SITEN HUOMIOTTA, SAMOIN KUIN YLI 260 OSAKKAAN TAHTO KEKSIJÄN SYYTTÖMYYDESTÄ JA KEKSIJÄN TAHTO VARJELLA OSAKKAIDEN SIJOITUSTA.
PUOLUSTUSASIANAJAJAN ESITTÄMÄT ASIAT ON KOKONAAN JÄTETTY POIS, SAMOIN KUIN KEKSIJÄN LOPPULAUSUNTO JOKA SISÄLSI SELOSTUKSEN KAIKISTA ASIOISTA MUTTA SE EI KIINNOSTANUT TUOMARIA.
TÄSSÄ KUVA SUOMALAISESTA OIKEUDESTA, JONKA JOKAINEN VOI TARKISTAA KUN VERTAA TIETOJA KEKSIJÄN LOPPULAUSUNTOON JOKA LÖYTYY EUROPOSITRON OY:N KOTISIVULTA.
Alkuvaikeuksien ” Ns kriisipäivien ” jälkeen, paasto etenee hyvin tavoitteiden mukaan jotka ovat aluksi samat kuin Jeesuksella oli 40 vrk, ja sitten ei tiedä sillä koskaan en ole paastonut pitempään kuin kolme viikkoa 21 vrk joka on lähellä kestävyyteni rajaa.
Pieni rikolliseksi heittäytynyt hallinnon osa ei voi mitään kun oikeus alkaa tapahtumaan, muu hallinto ei halua olla mukana keksijän syyllistämisessä aiheettomasti. Tämä tietää pahimmassa tapauksessa vankeutta osalle hallintohenkilöitä ja osalle suuria korvauksia maksettavaksi jotka nousevat kymmeniin miljooniin euroihin vähintään, mikä taas tarkoittaa täydellistä taloudellista tuhoa näille väärin tekijöille. Tätä eivät ole ottaneet huomioon väärintekijät, ei Suomen hallinto anna maan mainetta pilata, ne pari mätää omenaa korissa.
1. Rahoitustarkastuksen pitää antaa jatkossa keksijöille mahdollisuus hankkia RISKIRAHAA YKSITYISILTÄ MARKKINOILTA. Siten että ei ole pelkoa mielivaltaisesta laintulkinnasta.Tällöin uusmerkintä markkinat pysyisivät elinvoimaisina ja raha ohjautuisi uusiin tuleviin innovaatioihin ja tukisi Suomalaista elinkeinoelämää. Lisäksi tulisi uutta kilpailua rahasta ja tavallinenkin kansa pääsisi mahdollisesti isoihin tuottoihin.
2.Patenttilain ja Poliisiviranomaisten tietämätön tai tahallinen lain rikkominen pitäisi estää uudella lailla.
3. Muotovirhesyyllistäjät ja häirikköosakkaisiin pitäisi olla jo alkuvaiheessa selvät sanktiomahdollisuudet ja erottamismahdollisuudet.
4.EHDOTAN LAIN NIMEKSI LEX EUROPOSITRONIA-UUSI LUOVUUSTUKILAKI TULEVAISUUDEN KEKSIJÖILLE.
Jokatapauksessa nykyisellä menolla Suomi taantuu pysyvästi.
TUIJA BRAXILLE pitäisi tässä samalla saada asiallinen vaihtoehto nykyiselle epäselvälle säädännölle, jota vieläpä TULKITAAN erittäin ahtaasti.
Asiamme vaikuttaa erittäin vahvasti ennakkotapaukselta, joka vaatii lakimuutosta!!!!
Osakas Ilkka Laakso
Asian; R 08/6540 tuomio no.1564, 12.02.2009 . Seitsemän vuoden antitoiminnassa keksijä ei ole rikkonut mitään lakeja. Viranomaiset on samassa ajassa tehneet lukuisia lainrikkomuksia jotka on tihentynyt tutkinnassa teksti vääristelyin ja lainsivuuttamisin joka osoittaa puhdasta mielivaltaa sisällön tulkinnassa. Tämä osoittaa virkamiesten täydellistä piittaamattomuutta Eduskunnan säätämistä laeista. Kari Uoti kertoi kirjassaan KIROTTUSALAISUUS , että tulevia TUOMAREITA koulutetaan siten, ETTÄ LAKI EI KOSKE HEITÄ. Koko virkamiesketju näyttää soveltavan samaa teemaa ja tulisi saattaa valtakunnan oikeuteen vastaamaan syyttömän ihmisen tuomitsemisesta ja hänen omaisuuden anastamisesta.
KONSENSUS ON VAIENTANUT SUOMEN LEHDISTÖN, TÄMÄ ON JUURI SUOMETTUMISTA, VAIN TUKHOLMALAINEN LEHTI ON KIRJOITTANUT JOTAIN ARVOSTELUA ASIASTA.
Kaikenlaiset neuvostot hallitsevat Suomessa, oman kansan tuhoksi ja tietyn hyväveli eliitin hyväksi.
Valtiot perustettiin omien kansalaisten suojaksi, ulkoisia ja sisäisiä ahdistelijoita vastaan. Suomesta on kehittynyt valtio joka suojelee enää vain virkamiehiä ja antaa heidän terrorisoida vapaasti kansalaisia. Mitään niin suurta uhkaa ei EU:n myötä ole kuin oman hallinnon terrori. Meillä on samanlainen hallinto kuin Josef Stalinilla oli, on tuomittava tietty määrä kansalaisia vankilaan vuosittain. Silloin kansa pysyy nöyristelevänä ja vanginvartijoilla riittää vartioitavia. Tämä takaa virkamiesten työllisyyden ja virkamieskunta on onnellista ja nöyristelevää. Suomi ”vankileirien saaristo” onkohan edes sakkovangit vapautettu. Tämä maa on absurdi siihen asti kun saamme heitettyä politiikan kommuuni hämähäkit ulos hallinnosta.Elintaso Suomessa on hämmästyttävän alhainen vaikka olemme olleet euroopan kehityksessä mukana toisesta maailmansodasta.
Ab Europositron Oy - Keksijän blogi
| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | Current | > >> | ||||
| 1 | ||||||
| 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 |
| 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 |
| 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 |
| 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 |
| 30 | 31 | |||||